Suomen Erillisverkkojen johtava asiantuntija ja Huoltovarmuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Tomi Lounema kirjoittaa Twitter-viestiketjussaan, että vahva luotto energian monipuoliseen tuontiin Venäjältä ajoi Suomen sähköpula-aikaan.
Louneman mukaan Suomi ajoi itse itsensä muun Euroopan tavoin vaikeaan riippuvuussuhteeseen Venäjästä.
– Perusteluita venäläiseen energiaan tukeutumiseen oli varmasti monia: helppoa, halpaa, turvallisuus ja ympäristöhuolet jäivät Venäjälle, kauppasuhteet, sitoutetaan Venäjä taloudellisella riippuvuudella ja niin edelleen, Lounema luettelee.
– Mutta Venäjä toimii kuten se toimii, ei kuten me toivomme ja uskomme. Riippuvuuden seuraukset koemme nyt.
Hän toteaa, ettei Venäjä ole varsinaisesti yllättänyt. Maan johto on nyt toiminut kuten se on pitkässä juoksussa toiminut aiemminkin: yllättävästi ja ilkeästi.
Huoltovarmuussuunnittelussa energiantuonnin tyrehtymiseen oli Luoneman mukaan varauduttu. Sen on kuitenkin odotettu liittyvän tilanteeseen, jossa maa olisi sodan kaltaisessa tilanteessa, ja kaikki yhteiskunnan resurssit keskitettäisiin maanpuolustukseen.
– Silloin käytettäisiin polttoaineiden varmuusvarastoja, päästökysymyksiä ei pohdittaisi ja energian käyttöä rajoitettaisiin rankasti viranomaistoimin, Lounema kirjoittaa.
– Mutta nyt energiapula onkin käsillä vaikka Suomeen ei kohdistu sotilaallista hyökkäystä, joten sitoumuksista pidetään kiinni.
Hänen mukaansa kyseessä on järjestelmätason shokki. Energiamarkkina ei tule palaamaan entiselleen. Siksi tarvitaan järjestelmätason toimia, jotta tulevien talvien tyyninä pakkaspäivinä riittää sähköä.
– Tarvitaan nopeasti lisää sääriippumatonta tuotantokykyä tuulivoiman keveriksi sekä menettely, jolla se liitetään sähkömarkkinaan. Muutoin elämme sähköpulan kanssa pitkälle tulevaisuuteen, Lounema toteaa.
– Sotaan olemme varautuneet, mutta ei siihen, että energiahuoltojärjestelmä sulaa yht’äkkisesti ja pysyvästi alta pois, kun samaan aikaan jotakuinkin normaalin elämän pitäisi jatkua.
Jouduttiin sähköpula-aikaan – miten tässä nyt näin kävi? Venäjä. Totta, mutta juurisyy on, että me itse luotimme tavattoman vahvasti energian monipuoliseen tuontiin Venäjältä. Itse ajoimme itsemme, kuten muukin Eurooppa, vaikeaan riippuvuussuhteeseen Venäjästä. #sähköpula (1/8) pic.twitter.com/yK2io0hQ0j
— Tomi Lounema (@TomiLounema) December 16, 2022