Verkkouutiset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyltti Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomessa todettu yhteensä 10 apinarokkotartuntaa

THL:n mukaan kaikki tartunnat on toistaiseksi todettu miehillä.

Suomessa on todettu viime päivinä viisi uutta apinarokkotartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Suomessa on todettu yhteensä 10 varmistettua tapausta 4.7. mennessä. Kaikki tartunnat on todettu miehillä.

Maailmalla apinarokkotartuntoja on todettu toukokuun puolivälin jälkeen yhteensä noin 5 200. Eniten tapauksia on ollut Isossa-Britanniassa, Saksassa, Espanjassa, Ranskassa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa. Kaikkiaan tartuntoja on ollut 51 eri maassa.

Apinarokko tarttuu ihmisten välillä huonosti, eikä se tyypillisesti tartu lyhyissä arkielämän kohtaamisissa. Riski apinarokon leviämiseen laajemmin väestössä on pieni. Tänä vuonna Afrikan ulkopuolella todetuista tartunnoista valtaosa on saatu seksissä.

Apinarokkoon liittyy tyypillisesti näppyläinen tai rakkulainen ihottuma, jolle ei ole muuta selittävää syytä. Ihottumaa ennen voi ilmetä muita yleisiä infektio-oireita, kuten kuumetta tai päänsärkyä.

Apinarokon hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Vakavat taudinkuvat ovat mahdollisia niillä, joiden puolustuskyky on heikentynyt esimerkiksi muun sairauden tai lääketieteellisen hoidon vuoksi.

– Jos epäilet apinarokkotartuntaa, vältä fyysisiä kontakteja, ja ole yhteydessä terveydenhuoltoon puhelimitse, ennen kuin hakeudut hoitoon, THL opastaa tiedotteessa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)