Pohjoisen napa-alueen yläpuolella stratosfäärissä sijaitseva polaaripyörre on nyt vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen heikko, kertoo Ilmatieteen laitos.
Polaaripyörrettä ympäröivät länsituulet ovat heikentyneet nopeasti, vaikka pyörteen pitäisi tavallisesti voimistua marraskuussa. Ennusteiden mukaan se voi pysyä erittäin heikkona vielä noin kaksi viikkoa.
– Tällä tulee todennäköisesti olemaan merkittäviä vaikutuksia tulevan talven säähän pohjoisella pallonpuoliskolla, Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman sanoo tiedotteessa.
Ilmiön taustalla ovat lokakuun lopun laajat korkea- ja matalapainealueet, jotka synnyttivät alemmasta ilmakehästä stratosfääriin etenevää aaltoliikettä. Se on jarruttanut polaaripyörteen länsivirtausta.
Vaikutus Suomeen voi näkyä loppukuusta
Suomessa polaaripyörteen heikkeneminen ei tarkoita välitöntä pakkasjaksoa. Stratosfäärin häiriön vaikutusten kulkeutuminen maanpinnan säähän kestää tavallisesti 1–3 viikkoa.
Nymanin mukaan nyt ennustettu häiriö on kuitenkin niin pitkäkestoinen, että säävaikutusten todennäköisyys on varsin suuri.
Tuoreimpien ennusteiden perusteella Suomen sää pysyy vielä lähiviikkoina länsivirtausvoittoisena ja vuodenaikaan nähden melko lauhana. Marraskuun jälkipuoliskolla ja joulukuun alussa heikomman länsivirtauksen ja sulkukorkeapaineiden todennäköisyys kuitenkin kasvaa.
Säämalleissa on viitteitä sulkukorkeapaineen muodostumisesta Grönlannin alueelle. Sellainen kehitys voisi lisätä kylmän ja talvisen sään todennäköisyyttä Suomessa.
Epävarmuus on silti suuri. Korkeapaine voi muodostua myös muualle, jolloin kylmät ilmavirtaukset suuntautuisivat Euroopan sijasta esimerkiksi Aasiaan tai Pohjois-Amerikkaan.
Lisäksi Suomen pohjoispuoliset merialueet ovat tavallista lämpimämpiä ja osittain jäättömiä. Ne voivat lämmittää Suomeen virtaavaa kylmää ilmaa ja samalla lisätä sateita.
Ilmatieteen laitos korostaakin, että polaaripyörteen heikkeneminen lisää ennen kaikkea kylmille ilmavirtauksille suotuisten säätyyppien todennäköisyyttä. Se ei vielä tarkoita varmaa tai pitkäkestoista kovien pakkasten jaksoa.