Valtiotieteen tohtori, yleisesikuntaeversti Pekka Visuri, filosofian tohtori, yleisesikuntaeversti Pasi Kesseli ja diplomi-insinööri, tekniikan tohtori Carl-Fredrik Geust ovat kaikki Suomen sotavuosien historiaan hyvin perehtyneitä kirjoittajia. Yhteistyönä he ovat kirjoittaneet teoksen Suomen sodista 1939-1945. Siinä käsitellään viime sotien taustat, tapahtumat ja seuraukset yhtenä kokonaisesityksenä.
Kesällä 1939 maailmaa hätkäytti Saksan ja Neuvostoliiton välillä solmittu hyökkäämättömyyssopimus. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa määriteltiin myös etupiirijaot ja tihkuneiden tietojen mukaan Suomen katsottiin kuuluvan Baltian maiden tavoin Neuvostoliiton piiriin.
Suomi sai 5. lokakuuta kutsun saapua neuvotteluihin Moskovaan. Neuvottelukierrokset jatkuivat tuloksettomina marraskuulle saakka. Neuvottelujen katkettua hallitus ei pitänyt sodan uhkaa suurena vaan jopa valmisteli ylimääräisiin harjoituksiin kutsuttujen reserviläisten suurimman osan kotiuttamista. Sitä ei sentään toteutettu, mutta evakuointeja ja eräitä muita yhteiskunnan valmiustoimia jo purettiin.
Syitä hallituksen sodanvaaran vähättelyyn on pohdittu paljon. Yhtenä perusteena poliittisen johdon kannanotoille olivat päämajasta saadut tilannearviot, joissa pidettiin epätodennäköisenä Neuvostoliiton hyökkäystä talven kuluessa. Vielä 25. marraskuuta tiedusteluosaston katsauksessa ilmoitettiin, ettei Neuvostoliitto todennäköisesti ryhtyisi hyökkäämään millään suunnalla.
Todellisuudessa puna-armeijan joukkoja oli alettu keskittää Suomen suunnalle jo lokakuussa Moskovan neuvottelujen aikaan ja näiden kariuduttua Neuvostoliiton puolustusministeri marsalkka Kliment Vorošilov antoi 15. marraskuuta käskyn siirtyä hyökkäysvalmiuteen ja sota syttyi 30. marraskuuta.
Länsimaiden avun merkitys
Talvisodan osalta länsiavun merkityksestä on kiistelty pitkään. Sinänsä länsivallat toimittavat materiaaliapua sen jälkeen, kun Suomen armeija oli joulukuun puolivälin tienoilla osoittanut taistelukykynsä.
Ruotsista tuli monenlaista apua, mutta armeijan osastojen lähettämisen suhteen kanta pysyi tiukan kielteisenä. Ruotsista tuli kuitenkin 8 000 vapaaehtoista sotilasta sekä ilmavoimien ja ilmatorjunnan osastoja Pohjois-Suomen puolustusta vahventamaan.
Suurempi kysymys oli, tulisivatko Britannia ja Ranska Suomen avuksi? Molemmissa maissa julkilausuttuna ajatuksena oli Suomen avustaminen ja sillä oli myös niin sanotun yleisen mielipiteen tuki. Todellisena päämääränä olivat Norjan satamien ja Pohjois-Ruotsin malmikenttien valtaaminen, etteivät ne päätyisi Saksan haltuun.
Hankkeen esteenä oli lukuisia teknisiä ja poliittisia tekijöitä. Norja ja Ruotsi kieltäytyivät sallimasta interventiojoukkojen läpikulkua Suomen suuntaan. Niillä oli siihen useita hyviä syitä, joista vähäisin ei ollut Saksan uhkaus estää voimakeinoin liittoutuneiden pääsy Skandinaviaan.
Suunnitelmilla oli kuitenkin oma vaikutuksensa Neuvostoliitossa. Josif Stalinille tuli tammikuussa tietoja Ranskan ja Britannian halukkuudesta edetä Skandinaviaan. Vaikka ilmeisenä tavoitteena ei ollut pelkkä Suomen avustaminen, alkoi hankkeisiin selvästi tulla myös Neuvostoliiton vastaiseen sotaan valmistautumisen piirteitä. Tämä pakotti neuvostojohtajan yrittämään saada sota Suomea vastaan loppumaan tarjoamalla hyväksyttäviä rauhanehtoja.
Neuvottelujen ohella Neuvostoliitto yritti myös ratkaista sodan ankarilla hyökkäyksillä, mutta lopulta sota päättyi rauhansopimukseen maaliskuun 13. päivänä 1940. Alusta saakka käytettiin termiä välirauha, joka ennakoi tulevaa jatkosotaa.
Kesä 1944
Suomen kohtalo oli jatkosodan loppupuolella kesällä 1944 jälleen vaakalaudalla Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua Karjalan kannaksella.
Kesäkuun 9. päivänä puna-armeija aloitti kymmenen tuntia kestäneet ilmapommitukset ja tykistötulen. Varsinainen hyökkäys alkoi seuraavana päivänä ja vastarinnasta huolimatta neuvostojoukot etenivät.
Pessimismi valtasi myös ylipäällikön, joka ilmoitti 15. kesäkuuta maan hallitukselle, että armeija oli lyöty. Hieman myöhemmin C.G.E. Mannerheim kehotti nopeasti tunnustelemaan aselevon mahdollisuuksia.
Neuvostojoukot saavuttivat Viipurin 20. kesäkuuta ja tilanne alkoi olla kriittinen. Päämaja sai kuitenkin puolustustaistelut vakiinnutettua Itä-Karjalasta siirretyillä joukoilla ja myös saksalaisten apu tasoittivat voimasuhteita. Suomalaisten vastarinta tiivistyi ja puna-armeijan hyökkäykset hidastuivat.
Viipurin koillispuolella Tali–Ihantalan alueilla käytiin Pohjoismaiden historian suurin taistelu kesä-heinäkuussa 1944. Puna-armeijalle kyseessä oli läpimurtotaistelu päästä sisemmälle Suomeen. Suurtaistelu päättyi suomalaisten torjuntavoittoon.
Tärkeimmät syyt vihollisen pysäyttämisen taustalla olivat puolustajaa suosiva maasto, jalkaväen vastahyökkäykset ja tykistön ja kranaatinheittimien keskitetty tulenkäyttö. Oma merkityksensä oli Suomen ilmavoimien ja saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn tuella.
Pekka Visuri, Pasi Kesseli & Carl-Fredrik Geust: Suomen sodat 1939–1945. Selviytyminen maailmansodasta. 544 sivua. Docendo.
