Pörssisähkön hinta on ollut pilvissä kireän pakkasen ja lisääntyneen kulutuksen takia. Samalla tyyni sää on vähentänyt tuulivoimaloiden tuotantoa.
– Suomalaisen sähkömarkkinan pitäisi pystyä toimimaan myös pakkasella. Nyt haavoittuvuus järkyttävän korkealla, toteaa työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto X-palvelussa.
Risto Murto on jakanut Nordean ekonomisti Juho Kostiaisen kirjoituksen datakeskuksista. Siinä Kostiainen nostaa esille haasteita.
– Sähkön riittävyys tuulettomina pakkasjaksoina on Suomessa ongelma, varsinkin jos jokin ydinvoimaloista vikaantuu, hän kirjoittaa.
Kostiainen väläyttää varavoimaloiden rakentamista.
– Suomessa sähkön tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat kymmenesosan EU:n keskiarvosta, joten
fossiilisen varavoiman rakentamista tai nykyisten voimalaitosten jättämistä reserviin ei pitäisi
poissulkea. Näin pystyttäisiin tasaamaan hintapiikkejä sekä lisäksi varatumaan mahdollisiin häiriötilanteisiin ulkomaisten siirtoyhteyksien tai ydinvoimaloiden osalta, hän kirjoittaa.
Kostiainen myöntää, ettei tämä välttämättä olisi kaikkien ilmastotavoitteiden mukaista. Hän kuitenkin muistuttaa, että laitokset toimisivat EU:n päästökaupan piirissä, joten Euroopan laajuisiin kokonaispäästöihin laitoksilla ei olisi merkitystä.
– Tämä olisi kaikkein kustannustehokkain tapa pitää sähkön hintapiikin kurissa ja varautua häiriötilanteisiin, eikä niillä olisi juurikaan vaikutusta Suomen kokonaispäästöihin, koska nämä laitokset käyvät niin pienen osan vuodesta, Kostiainen kirjoittaa.
– Fossiilittomat joustojärjestelmät ovat edelleen hyvin kalliita, joten niistä tulisi merkittäviä kustannuksia suhteessa saavutettuihin päästövähennyksiin.
Suomalaisen sähkömarkkinan pitäisi pystyä toimimaan myös pakkasella. Nyt haavoittuvuus järkyttävän korkealla. https://t.co/3x8qReTLNM
— Risto Murto (@RistoMurto) February 3, 2026





