Jos amerikkalaista Politicoa on uskominen, oli Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattisin alkuviikon vierailu Suomeen oikeasti iso juttu, . Lehden mukaan ”Suomi kosiskelee USA:ta lihaksikkaammalla puolustusroolilla”. Suomea kuvataan Ruotsin ohella houkuttelevaksi kumppaniksi Washingtonille.
Suomen puolustus on ollut tämän kesän ja syksyn aikana poikkeuksellisen paljon esillä kansainvälisessä mediassa. Sävy on ollut ihaileva. Jutuissa on kehuttu niin suomalaisten maanpuolustustahtoa kuin toimivaksi todettua asevelvollisarmeijaakin. Yhdysvalloissa Suomen profiilia ovat nostaneet Itämeren kiristyneen tilanteen lisäksi ennen kaikkea korkean tason vierailut ja tapaamiset maiden johtajien välillä. Suomessa moni on jo alkanut pohtia, onko maiden välisessä puolustusyhteistyössä tapahtumassa jotakin uutta.
Ulkopoliittisen instituutin vanhemman vierailevan tutkijan Leo Michelin mukaan Suomen ja Yhdysvaltojen syvenevässä puolustusyhteistyössä on kyse vähitellen etenevästä prosessista. Se alkoi saada muotoaan jo vuonna 1994, kun Suomesta tuli naton rauhankumppani.
– Kahdenvälinen yhteistyö on yleisesti kasvanut samaa tahtia, kun Suomen käytännön yhteistyö Naton kanssa on lisääntynyt, Michel toteaa sähköpostitse Verkkouutisille.

Hän pitää viime vuoden lokakuussa allekirjoitettua aiejulistusta Suomen ja Yhdysvaltojen kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä tärkeänä virstanpylväänä.
– Vaikka en olekaan enää hallinnossa, ovat molemmat osapuolet ymmärtääkseni olleet hyvin tyytyväisiä sopimuksen puitteissa tapahtuneeseen syventyneeseen dialogiin, tiedonvaihtoon ja yhteisiin harjoituksiin. Lyhyesti sanottuna tämä on eräs sellainen osa alue, jolla olen havainnut runsaasti jatkuvuutta (Barack) Obaman ja (Donald) Trumpin hallintojen välillä – ja tämä on hyvä asia.
Venäjä vaikuttaa
Ruotsi allekirjoitti Suomen kanssa samaan aikaan aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa. Myös Suomen ja Ruotsin yhteistyö on lisääntynyt viime aikoina.
Vaikka muitakin syitä löytyy, on kasvava yhteistoiminta niin naapuruksien kesken kuin myös Yhdysvaltojen kanssa ennen kaikkea vastaus Venäjän toimintaan.
– Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist teki viime toukokuun puheessaan selväksi, miksi Ruotsin politiikka on muuttunut: ”Euroopan turvallisuusjärjestys ei ole enää ennallaan Venäjän aggressiivisen käytöksen vuoksi. Yhdysvaltojen vahva linkki Eurooppaan on tärkeä Naton ja Euroopan vakaudelle. Eurooppalaiset valtiot voivat tasapainotella Venäjän kanssa vain Yhdysvaltojen kanssa”, Leo Michel siteeraa ruotsalaisministeriä.
Suomessa tätä ei ole sanottu näin suoraan. Michelin mukaan valtioneuvoston viimeisimmässä puolustusselonteossa käytetään kuitenkin kieltä, jollaista ei ole nähty ennen Ukrainan sotaa.
Selonteon mukaan ”Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut”.
”Sotilaallinen toiminta ja sotilaalliset jännitteet Itämeren alueella ovat lisääntyneet. Sotilaallisten kriisien ennakkovaroitusaika on lyhentynyt ja kynnys voimankäyttöön on alentunut”, asiakirjassa todetaan.
Suomi on esillä
Leo Michel pitää todennäköisenä, että Suomi on nykyisin aiempaa enemmän esillä Naton pöydissä ja Yhdysvaltojen puolustuspiireissä. Syitä ovat tutkijan mukaan Itämeren tilanteen lisäksi myös vastikään Helsinkiin perustettu hybridikeskus ja kenties Suomen tulevat hävittäjähankinnat. Taustalla näkyy myös Suomen asenne yhteistyöhön.
– Tiedän aiemmista viroistani Yhdysvaltojen puolustusministeriössä, että Suomi oli eräs ensimmäisistä EU:n jäsenvaltioista, jossa ymmärrettiin, kuinka tärkeää on rakentaa vahva ja molempia hyödyttävä suhde Natoon – tätä Yhdysvallatkin on rohkaissut jo pitkään.
Leo Michel on työskennellyt vuosina 1986-2002 Yhdysvaltojen puolustusministeriössä Pentagonissa. Hän on toiminut sen jälkeen tutkijana muun muassa Yhdysvaltojen asevoimien National Defense Universityssä ja Atlantic Council -ajatushautomon Brent Scowcroft Center on International Securityssä.
The Finnish defense minister has asked US forces to participate in a large-scale military exercise https://t.co/4ZLYJP0Zca pic.twitter.com/WN7stdUQbW
— POLITICOEurope (@POLITICOEurope) November 8, 2017