Itä-Suomen yliopiston kriminologian ja yleisen oikeustieteen yliopistonlehtori Miikka Vuorelan mukaan koventunut kriminaalipoliittinen linja Suomessa johtaa vakaviin ongelmiin. Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa hän kertoo vankeinhoidon olevan kriisiytymässä.
Suomen kriminaalipoliittinen linja on selvästi koventunut vuodesta 2015 alkaen. Vuorelan mukaan tutkijat ovat varoittaneet tämän linjanmuutoksen mahdollisesti aiheuttamista ongelmista, ja hän uskoo näiden ongelmien käyvän nyt toteen.
– Uhkakuvat ovat nyt muuttuneet todellisuudeksi. Vankimäärä on kasvanut kahdessa vuodessa kymmenellä prosentilla ja suljettujen vankiloiden täyttöaste on tällä hetkellä yli 110 prosenttia. Joudumme rakentamaan uusia vankiloita keskellä valtionhallinnon mittavaa säästöohjelmaa.
Vuorelan mukaan ankarammat rangaistukset ovat kalliita. Yksi vankeusvuosi maksaa lähes satatuhatta euroa ilman uusien vankiloiden rakentamistakin. Lisäksi kehityksestä aiheutuu epäsuoria kustannuksia.
Hän on huolissaan siitä, että vankilan käyttöä ollaan lisäämässä samalla, kun vanginvartijoiden koulutusta ja vankien kuntoutusta ajetaan resurssien puutteessa alas.
– Lopputuloksena vankilan uusintarikollisuutta ehkäisevä vaikutus heikkenee entisestäänkin, mikä voi hyvinkin johtaa rikollisuuden ja siitä aiheutuvien yhteiskunnallisten haittojen ja kustannusten kasvuun.
Vuorela uskoo, että laadukas suomalainen vankeinhoito on uhattuna, jos Rikosseuraamuslaitoksen resurssit eivät riitä vastaamaan kasvaneen vankimäärän haasteisiin.
– Pelkkä rankaiseminen ei yksin riitä vähentämään rikollisuutta tai auttamaan rikoksentekijöitä kiinni rikoksettomaan elämään. Se vaatii monipuolisia toimia yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Vankiloissa siihen tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa sekä asiantuntevaa ja saavutettavaa kuntoutusta.
Hän viittaa tekstissään Helsingin Sanomissa hiljattain julkaistuihin artikkeleihin vankimäärän lisääntymisestä ja vankilapsykologien työn vaikeutumisesta. Samalla hän viittaa Rikosseuraamuslaitoksen RISE 3.0 -organisaatiouudistukseen, jolla ollaan keventämässä vanginvartijoiden koulutusvaatimuksia, minkä hän uskoo tulevan heikentämään vankeinhoidon osaamistasoa.





