Arvostetun talousanalyysiyhtiö Oxford Economicsin vanhempi ekonomisti Daniel Kral nostaa esille Suomen talouskasvun poikkeuksellisuuden.
Hän jakoi viestipalvelu X:ssä kuvan Suomen talouden avainlukujen kehityksestä.
– Suomi on tämän vuoden hiljainen ylisuorittaja, Kral tiivistää havaintonsa.
– Vuoden 2019 lopusta vuoden 2025 loppuun mennessä sen talous kasvoin vain 1,5 prosenttia. Pelkästään tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla kasvu oli lähes yhtä suuri.
Ekonomisti kiinnittää huomiota teollisuuden suhdanteen kääntymiseen, datakeskustyömaiden myötä kasvaneeseen rakennusalaan ja kuluttajien kasvaneeseen rahankäyttöön.
Edullinen sähkö on hänen mukaansa tuonut Suomeen datakeskushankkeita.
Päivityksen ohessa Kral jakoi Aktian pääekonomisti Lasse Corinin X-kirjoituksen teollisuuden liikevaihtovolyymin vuosikasvusta.
Corinin mukaan Suomen teollisuuden kasvuluvut ovat nyt todella kovia.
– Liikevaihtovolyymin vuosikasvu 12,9 prosenttia kesäkuussa. Näin kovia kasvulukuja nähty viimeksi kun a) taloudessa on mennyt kovaa tai b) talous on palautunut kriisistä.
Talouskasvun odotetaan pian näkyvän myös työllisyydessä. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tänään budjettiriihen alkua edeltäneessä tiedotustilaisuudessa, että talouden kasvuluvut ovat nyt hyviä ja kasvu on laaja-alaista.
Pääministerin mukaan on syytä odottaa, että syksyn aikana myös työllisyysluvut lähtevät kasvuun.
Finland is the quiet over-performer this year. From end-2019 to end-2025, its economy grew by just 1.5%. It grew almost as much in H1 of this year alone. Industry cycle has turned, construction is booming (low 🔌 prices -> data centres boom) & consumers are again spending. 🇫🇮🚀 https://t.co/mqgyWnGvSA pic.twitter.com/ozFC2M7fQK
— Daniel Kral (@DanielKral1) August 31, 2026