Eduskunta käsitteli tällä viikolla selontekoa teollisuuspolitiikasta, joka pohjautuu hallituksen teollisuuspoliittiseen strategiaan. Tärkeä asiakirja, joka ei otsikoihin nouse, mutta käsittely varmasti valaisi eduskuntapuolueille sitä mitkä teemat ovat tärkeitä menestymisessämme. Julkisessa keskustelussa puhutaan paljon teemoista, jossa rahaa jaetaan. Enemmän toivoisikin innostusta siihen, miten tämä jaettava raha luodaan.
Helsingin Sanomissa oli jo aikoja sitten artikkeli, jossa kuvattiin haastateltavan olevan ”Suomen elinkeinoelämän vaikutusvaltaisin nainen, jonka päätöksillä on jaettu lukuisia potkuja”. Haastattelussa hän kertoi varsin kriittisiä näkemyksiään, siitä millainen maa Suomi on investoijille.
Haastateltava oli Sanna Suvanto-Harsaae, joka toimii monen globaalin yrityksen hallituksessa.
Lainaan artikkelista pätkän: ”Maailma on tällä hetkellä ’just in time supply chain’, eli kaiken tavaran täytyy liikkua 24–48 tunnin sisällä kohteeseen. Liike-elämässä se on ollut näin jo 30 vuotta, mutta koronaepidemian myötä malli tuli myös kuluttajabisnekseen. Kyse ei ole vain siitä, voiko suomalainen yritys lähettää saksalaiselle kuluttajalle esimerkiksi purkin hiusvahaa seuraavaksi päiväksi, vaan siitä, voiko Googlen kaltainen yritys saada datakeskukseensa varaosia kymmenien tuntien sisällä. Ruotsin nähdään olevan lähempänä Keski-Euroopan suuria markkinoita. Suomi häviää maantieteessä aina Ruotsille, varsinkin nyt kun Venäjän raja on mikä on.”
Juuri näin. Suomella on logistinen takamatka, johon tulee kiinnittää entistä vahvemmin huomiota.
Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa todetaan: hallitus vahvistaa pitkäjänteisellä teollisuuspolitiikalla Suomen ja Euroopan strategista kilpailukykyä, omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Huolehditaan Suomen logistisesta kilpailukyvystä, saavutettavuudesta ja markkinoiden toimivuudesta yritysten toimintaedellytysten turvaamiseksi, kehittämiseksi ja investointien houkuttelemiseksi.
Hallitusohjelmakirjauksessa mainitaan siis erityisesti logistinen kilpailukyky. Pidänkin tärkeänä, että logistiikka-alan merkitys teollisuuspolitiikassa tunnistetaan ja tunnustetaan vahvemmin. Kyse on kaikkien yritysten menestymisestä, kun kuljetuskustannukset pidetään kohtuullisena.
Moni pieni tai suuri yritys tuo saman esiin, esimerkiksi sijoittumispäätöksiä tehdessä.
Mitä sitten on tuo logistinen kilpailukyky käytännössä?
On vaikea määrittää vain yhtä tekijää. Siihen vaikuttavat vaikkapa tiestön kunto ja joustava sääntely, mutta yksi on varmaa: energian hinta. Samana päivänä, kun teollisuuspoliittisesta käytiin eduskunnassa palautekeskustelu, esiteltiin lakiesitys, joka alentaa polttoaineveroa. Tämä on merkittävää. Hallituksien väristä riippumatta esimerkiksi dieselin polttoainevero tuplattiin 2000-luvulla. Nyt suunta on kääntynyt ja liikennepolttoaineiden verotus kevenee 100 miljoonalla eurolla – jo vuonna 2024 tehdyn alentamisen lisäksi. Tämän lisäksi jakeluvelvoite on pidetty maltillisena.
Myönteistä siis. Tulevina vuosina on kuitenkin tarpeen seurata polttoainemarkkinoiden kehittymistä ja esimerkiksi jakeluvelvoitteen hintavaikutusta. Nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaan jakeluvelvoite on kiristymässä lopulta 34 prosenttiin vuonna 2030. Tämä nousu on erittäin jyrkkä ja osuu ajallisesti päällekkäin vuonna 2027 voimaan tulevan fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupan kanssa. Mikäli päällekkäisten keinojen yhteistuloksena polttoaineen hinta alkaa Suomessa nousta huomattavasti verrattuna kilpailijamaihin, on eri poliittisin keinoin tätä mahdollista hinnan nousua torjuttava. Tämä voi edellyttää jakeluvelvoitteen tason alentamista tämän vuosikymmenen viimeisille vuosille.
Suomi ajaa päin seinää, ellei myös logististen kustannusten nousua pidetä kurissa ja ennen kaikkea energian hinnan pitäminen kohtuullisella tasolla pitää olla nyt myös poliitikkojen kärkitavoitteita.
Toivon teollisuuspoliittisenkin selonteon käsittelyn myötä ymmärrettävän, että Suomessa on syytä kiinnittää tarkkaan huomiota kansainväliseen logistiseen kilpailukykyyn ja sen vaikutusta Suomessa tehtäviin investointeihin.
