Verkkouutiset

Pfizerin lääkettä laboratoriossa Saksassa. / LEHTIKUVA / AFP

Suomeen uusia koronalääkkeitä – myyntilupa ehkä lähiviikkoina

Vakavaa taudinkuvaa ehkäiseviä pillerilääkkeitä saadaan käyttöön mahdollisesti talven tai kevään aikana.

Uusien koronaviruslääkkeiden on arvioitu vähentävän taudin aiheuttamaa terveydenhuollon taakkaa merkittävästi kuluvan vuoden aikana.

Toiveet ovat kohdistuneet erityisesti Pfizer- ja Merck-yhtiöiden tablettilääkkeisiin, joita voitaisiin ottaa jo infektion alkuvaiheessa vakavien oireiden ehkäisemiseksi.

HUSin osastonylilääkäri Veli-Jukka Anttilan mukaan toistaiseksi ainoa saatavilla oleva viruslääke on ollut remdesiviiri, jota on käytetty yksittäisillä potilailla. Haasteena on, että lääkettä pitää annostella potilaalle suonensisäisesti kolmena päivänä. Koronapotilaiden oireita on lisäksi helpotettu kehon tulehdustilaa alentavilla lääkkeillä.

Infektion hoito helpottuisi huomattavasti, jos uudet tablettilääkkeet saadaan laajasti kuluttajien saataville apteekkeihin. Lääkekokeiden perusteella Pfizerin Paxlovid vähensi riskiryhmiin kuuluvien aikuisten sairaalahoidon tarvetta ja kuolemanriskiä 89-prosenttisesti. Riskitekijöitä ovat muun muassa ylipaino ja korkea ikä.

Lääkkeen teho perustuu proteaasiksi kutsutun entsyymin ehkäisyyn, jota virus tarvitsee lisääntyäkseen. Tutkijoiden mukaan kyseinen osa viruksesta ei olisi muuntunut myöskään omikronvariantissa.

Tuotteiden myynitilupakäsittelyt ovat parhaillaan meneillään Euroopan lääkevirasto EMA:ssa. Fimeasta arvioidaan Verkkouutisille, että myönteiset lupapäätökset voivat tulla jo lähiviikkojen aikana tai helmi–maaliskuussa, jos arvioinnissa menee pidempään. Toimituksiin liittyy paljon epävarmuutta, joten tarkemmasta aikataulusta tai käytön laajuudesta ei Suomessa vielä tiedetä.

HUSin keuhkosairauksien linjajohtaja, ylilääkäri Paula Kauppi pitää mahdollisena, että tablettilääkkeet saadaan mahdollisesti käyttöön talven tai kevään aikana. Pfizerin ja Merckin lääkkeitä käytettäisiin ensisijaisesti koronavirusinfektion varhaisvaiheessa eikä vuodeosastolla olevien potilaiden hoidossa.

Sairaaloille tulossa myös uusia vasta-ainehoitoja

Veli-Jukka Anttilan mukaan tuotteiden tehosta omikronmuunnosta vastaan saadaan lisätietoja vasta myöhemmin.

– Lääkkeitä voidaan yrittää saada Suomeen joko osana EU keskitettyä hankintaa tai sitten erikseen Suomen ja yritysten välisillä sopimuksilla, Anttila toteaa.

Hän huomauttaa, että lähiaikoina useilta yrityksiltä on tulossa lisäksi vasta-aineiden yhdistelmähoitoja, joita annetaan potilaille suonensisäisesti. Ne ovat todennäköisesti hintavampia kuin tablettilääkkeet.

– Jotta kansallisesti voitaisiin miettiä näiden käytön linjauksia, pitäisi tietää koska ja minkä verran lääkkeitä on saatavilla. Lisäksi pitää selvittää miten lääkkeitä pystytään toimittamaan riskipotilaille nopeasti muutaman vuorokauden sisällä siitä, kun infektio on todettu tai oireet ovat alkaneet. Suonensisäisten lääkkeiden osalta pitäisi miettiä myös sitä, missä ne annetaan, osastonylilääkäri sanoo.

Uusimmat
MAINOS