Tulli epäilee pääkaupunkiseudulla toimivan huolinta-alan yhtiön syyllistyneen rikoksiin., LEHTIKUVA / ANNI ÅGREN

Suomalaisyhtiön epäillään kiertäneen Venäjä-pakotteita

Tulli tutkii tapausta törkeänä säännöstelyrikoksena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tullilla on tutkinnassa rikoskokonaisuus, jossa pääkaupunkiseudulla sijaitsevan huolinta-alan yhtiön epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle vuosina 2022–2025. Pakotteiden alaisten tavaroiden tämänhetkinen arvioitu arvo on noin 300000 euroa, Tulli tiedottaa.

Esitutkinnan kohteena olevat lähetykset ovat sisältäneet muun muassa teollisuuskäyttöön soveltuvia laakereita ja moottoreita. Yhtiön epäillään vieneen tavarat Venäjälle kolmansien maiden kautta, mutta yhtiö on myös yrittänyt viedä kaksikäyttötuotteiksi luokiteltavia tavaroita suoraan Venäjälle ilman vientilupaa. Kaksikäyttötuotteiksi luokiteltavien tavaroiden lähetyksen Tulli on pysäyttänyt Suomeen.

– Suurin osa tutkinnassa olevista tavaroista on poistunut Euroopan unionista joko Liettuan tai Puolan kautta Valko-Venäjälle määränpäänään Keski-Aasian valtiot, kuten Kazakstan ja Kirgisia. Tämän lisäksi toinen usein käytetty kuljetusreitti on kulkenut Euroopan läpi ja tavarat ovat poistuneet yhteisöstä Bulgariasta. Yhtenä merkittävänä tavaroiden vastaanottajana on toiminut yhtiö, joka on sittemmin pakotelistattu Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin toimesta, kertoo tutkinnanjohtaja Hanna Koskenranta tiedotteessa.

Tutkinnassa oleva yhtiö on toiminut huolinta-alalla vuosia ja toiminta on keskittynyt Venäjän kauppaan kevääseen 2022 saakka. Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen yhtiön toiminta on muuttunut ja viennit ovat kohdistuneet suurimmalta osin Venäjää ympäröiviin valtioihin.

Tullin suorittamalla etsinnällä takavarikoidun materiaalin perusteella on syytä epäillä yhtiön toimineen välikätenä eurooppalaisten ja venäläisten yhtiöiden välillä. Tämän lisäksi suomalaisen yhtiön epäillään myös ostaneen itse osan toimittamistaan tavaroista Euroopasta ja toimittaneen ne kolmansien maiden kautta Venäjälle. Koska yhtiön toiminnassa on käytetty ulkomaisia hankintakanavia, on tutkinnassa tehty myös kansainvälistä yhteistyötä eri maiden esitutkintaviranomaisten kanssa.

Tulli tutkii tapausta törkeänä säännöstelyrikoksena. Tapauksessa on yksi pääepäilty, joka on yhtiön ainoa vastuuhenkilö. Henkilö on Suomessa asuva keski-ikäinen Neuvostoliitossa syntynyt mieshenkilö. Tapaus siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)