Verkkokaupan ostoskorin ikoni. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Suomalaisten verkkokauppojen myynti USA:han romahti

Amerikkalaisten kuluttajien epävarmuus on nousussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Huhtikuussa verkkokauppa Suomesta Yhdysvaltoihin Amazonin alustalla kutistui 29 prosenttia viime vuodesta. Asia ilmenee Digital Commerce Finlandin, Erikoiskaupan liitto Edun ja Kaupan liiton toteuttaman Verkkokauppapulssi-kyselystä.

– Poukkoileva tullipolitiikka on lisännyt amerikkalaisten kuluttajien epävarmuutta, mikä näkyy ulkomaisissa verkkokauppatilauksissa. Lisäksi sikäläiset kuluttajat ilmeisesti uskovat, että toukokuun alussa voimaan tullut 800 dollarin tullivapausrajan poisto kiinalaiselta verkkokaupalta koskee muitakin myyjiä, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kertoo tiedotteessa.

Kosmetiikka on suomalaisten verkkokauppojen myydyin tuoteryhmä läntisille markkinoille Amazonin alustalla, mutta myös sen myynti laski huhtikuussa. Kosmetiikkaa myytiin lähes seitsemän kertaa enemmän kuin toiseksi suurinta tuoteryhmää eli urheilu- ja ulkoilutuotteita.

– Varsinkin luonnonkosmetiikan globaalien markkinoiden ennustetaan kasvavan lähivuosina nopeasti, ja erityisen nopeaa kasvu on monissa Aasian maissa. Vaikka USA:n markkinoiden kutistuminen on kova isku pienille kosmetiikkabrändeille, globaalien markkinoiden kasvu tarjoaa myös mahdollisuuksia, Kurjenoja huomauttaa.

Myyntiodotukset ulkomaille ovat uhkaavista kauppasodista huolimatta pysytelleet korkealla. Ulkomaisille kuluttajille myyvistä verkkokaupoista lähes kaikki odottavat vähintään pientä kasvua. Hurjimmat kasvuodotukset tosin ovat taittuneet, sillä helmikuussa peräti 53 prosenttia ulkomaille myyvistä verkkokaupoista odotti myyntinsä kasvavan yli 10 prosenttia, kun huhtikuussa vastaava osuus oli enää 33 prosenttia. Etenkin sisustustuotteiden verkkokauppiaat odottavat muita vahvempaa kasvua kansainvälisessä online-myynnissä.

– Varsinkin pienet verkkokauppiaat odottavat ulkomaisen online-myynnin kasvua, mutta kokevat, ettei heillä aina ole riittävää osaamista markkinointiin. Onnistunut markkinointi onkin yksi kansainvälistymisen avaintekijöistä – sen avulla erottaudutaan lukuisista kilpailijoista ja valtavasta globaalista tuotetarjonnasta, Digital Commerce Finlandin digitaalisen kaupan johtaja Mirva Sandström summaa verkkokauppiaitten ajatuksia.

Verkkokauppa kiri alkuvuonna

Kyselyn mukaan Suomessa toimivien verkkokauppojen online-myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 2,2 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Samaan aikaan koko vähittäiskaupan myynti supistui Tilastokeskuksen mukaan 0,7 prosenttia.

Noin 66 prosenttia verkkokauppiaista odottaa online-myyntinsä kasvavan Suomessa kuluvan vuoden aikana, vaikka koko vuotta koskevat myyntiodotukset ovatkin hieman vaimentuneet. Helmikuussa 37 prosenttia verkkokaupoista arvioi Suomen-myyntinsä kasvavan jopa yli 10 prosenttia, mutta huhtikuussa näin ennakoi enää 29 prosenttia.

Kotimaassa kasvua odotetaan varsinkin muodin ja harrastusten tuoteryhmissä. Myös rautakaupan kuluttajamyynnin odotetaan vähitellen elpyvän. Kosmetiikan ja terveystuotteiden verkkokaupan puolestaan arvioidaan edelleen jatkavan kasvu-uralla.

– Suurimmiksi kasvun hidasteiksi kotimaassa verkkokauppiaat näkevät kuluttajien luottamuksen, hitaan ostovoimakehityksen sekä ulkomaisen halpakaupan, Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen kuvaa verkkokaupan kasvun esteitä.

Vaikka verkkokauppiaiden koko vuoden myyntiodotukset Suomessa ovat hieman vaimentuneet, näkymät seuraavien kolmen kuukauden osalta ovat alkuvuoteen verrattuna piristyneet. Samanlainen kehitys näkyy myös Euroopan komission yritysbarometrissa, jonka mukaan myyntiodotukset ovat kohentuneet niin erikois- ja käyttötavarakaupassa kuin koko vähittäiskaupassakin. Kevät ja lähestyvä kesä selvästi piristävät verkkokaupan ja koko kaupan odotuksia.

Verkkokauppapulssi on vuosineljänneksittäin toteutettava verkkokauppojen yrityskysely, johon vastaa tyypillisesti noin 100–200 yritystä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)