Kuluttajista jo 58 prosenttia käyttää tekoälyä arjessaan, erityisesti vapaa-ajalla ja tiedonhaussa. Vaikka käyttö on helppoa, tekoälyn tuottamaan tietoon suhtaudutaan varauksella ja sitä tarkistetaan muista lähteistä, selviää Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teettämästä kuluttajatutkimuksesta.
Tekoälysovelluksia hyödynnetään erityisesti vapaa-ajalla ja oppimisen tukena, mutta samalla niiden tuottaman tiedon luotettavuus herättää epäilyksiä.
– Tekoälyn käyttö on yleistynyt, mutta luottamus sen tuottamaan tietoon rakentuu hitaammin. Siksi on tärkeää, että käyttäjät ymmärtävät, miten tekoäly toimii ja mihin sen tuottama tieto perustuu. Traficom koordinoi EU:n tekoälyasetuksen toimeenpanoa Suomessa ja tukee turvallisen ja luotettavan tekoälyn käytön edellytyksiä, sanoo johtaja Jenni Koskinen tiedotteessa.
Kuluttajista 56 prosenttia on käyttänyt vapaasti saatavilla olevia tekoälysovelluksia ja 22 prosenttia johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen suunniteltuja ratkaisuja. Ainakin toista näistä on käyttänyt 58 prosenttia kuluttajista. Nuorista 18–24-vuotiaista jo 80 prosenttia käyttää tekoälyä, kun 65–79-vuotiaista käyttäjiä on noin kolmannes.
Yleisimmin käytetty sovellus on ChatGPT, jota on käyttänyt 48 prosenttia kuluttajista. Muiden sovellusten käyttö jää selvästi vähäisemmäksi, esimerkiksi Googlen Gemini on käytössä 19 prosentilla kuluttajista ja Microsoftin CoPilot 15 prosentilla.
Käyttö painottuu vapaa-aikaan ja oppimiseen
Tekoälyä käytetään eniten vapaa-ajan tarpeisiin, kuten harrastuksiin, joissa sitä hyödyntää 38 prosenttia kuluttajista. Työssä tekoälyä käyttää 21 prosenttia ja opinnoissa 16 prosenttia.
Tutkimuksen perusteella Suomessa kuluttajien yleisimmät käyttötarpeet tekoälylle ovat tekoälyn käyttö oppimisen tukena, huvitukset ja ideoiden tuottaminen.
Yhdysvaltalaisessa selvityksessä havaittiin, että tekoälyä käytetään teknisten tarpeiden sijaan yhä enemmän terapiaan, henkiseen kasvuun ja oman tuottavuuden parantamiseen. Vain yhdeksän prosenttia Suomen kuluttajista on käyttänyt tekoälyä keskustelukumppanina ja seurana, mikä oli yhdysvaltalaisessa selvityksessä yleisin käyttökohde.
Tekoälyn tuottaman tiedon paikkansapitävyyteen kiinnitetään huomiota. Niistä kuluttajista, jotka käyttävät tekoälyä työssä tai opinnoissa, 77 prosenttia tarkistaa saamansa tiedon toisesta lähteestä.
Vaikka 81 prosenttia käyttäjistä kokee tekoälyn käytön helpoksi, 36 prosenttia pitää sen tuottamia tuloksia epäluotettavina. Tulokset koetaan usein selkeiksi, mutta niiden taustaan ei täysin luoteta.
Asenteet jakautuvat hyötyjen ja huolien välillä
Kuluttajien suhtautuminen tekoälyyn on kaksijakoista. Yleisimmät mielikuvat liittyvät epäilyyn ja riskeihin, mutta myös hyötyihin ja mahdollisuuksiin.
Kuluttajatutkimuksessa vastaajat kuvasivat näkemystään tekoälystä kahdella sanalla. Yksittäisistä sanoista korostuvat sekä myönteiset kuten hyödyllinen että kielteiset kuten pelottava.
– Tekoäly herättää samaan aikaan kiinnostusta ja epäilyksiä. Kuluttajat näkevät sen hyödyt, mutta suhtautuvat varauksella siihen, kuinka luotettavaa sen tuottama tieto on, toteaa erityisasiantuntija Marja Heinonen.
Kaksi kolmasosaa kuluttajista tietää, että tekoälysovellukset voivat tallentaa niille annettua tietoa ja hyödyntää sitä palvelun kehittämisessä. Tietoisuus on yleisempää nuoremmissa ikäryhmissä kuin vanhemmissa.
Traficom korostaa, että kuluttajien on tärkeää ymmärtää tekoälypalveluiden toimintaperiaatteet ja niihin liittyvät riskit, jotta palveluita voidaan käyttää turvallisesti.
Tutkimuksen toteutti Bilendi Oy internetkyselynä 3000 vastaajalle loppuvuonna 2025. Tulokset kuvaavat suomalaisten kuluttajien kokemuksia ja näkemyksiä tekoälyn käytöstä.