Suomalaisille muusikoille miljoonien eurojen korvaukset ulkomailta

Tekijänoikeustilityksiä saatiin aiempaa enemmän varsinkin Saksasta ja USA:sta.
Yleisöä suomalaisen Nightwishin keikalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Yleisöä suomalaisen Nightwishin keikalla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Teoston keräämät korvaukset ulkomailta kasvoivat selvästi vuonna 2024. Kotimaisten musiikin tekijöiden ja kustantajien tilitykset ulkomailta olivat kaikkiaan 5,6 miljoonaa.

Teoston mukaan korvausten kasvun suhteen merkittävimpiä maita ovat Saksa ja Yhdysvallat. Saksassa erityisesti klassisen musiikin korvaukset kasvoivat voimakkaasti. Yhdysvalloissakin yllettiin lähes kolmanneksen nousuun, koska suomalaisia tekijöitä on ollut mukana USA:n tähtiartistien tiimeissä, ja erityisesti striimialustoilta saadut tulot ovat nousseet selvästi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Myös Ruotsista kertyi korvauksia kolmanneksen enemmän.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdysvaltojen lisäksi Aasia nähdään kasvumarkkinana. Esimerkiksi Japanissa esiin on noussut uutta musiikkia, jossa on mukana suomalaisia kirjoittajia. Audiovisuaalisen musiikin osalta korvaukset kasvoivat erityisesti Ranskasta, jossa suomalaiset elokuvat ja niiden musiikki on ollut paljon esillä.

– Kaikki suomalaisen musiikin tärkeimmät markkinat ulkomailla ovat kasvaneet. Perinteisen musiikinkäytön lisäksi myös online-korvaukset musiikin suoratoistopalveluista ovat nousseet huomattavasti. Meillä on maailmalla laaja kumppaniverkosto, jonka kanssa teemme tiiviisti töitä korvausten tehokkaaksi kotiuttamiseksi, kertoo Teoston kansainvälisten asioiden päällikkö Helmi Yli-Äyhö tiedotteessa.

Korvaukset kerätään ulkomaisten vastavuoroisuussopimusten kautta, joita Teostolla on yli 100 maahan ympäri maailmaa.

Puolustusteollisuudessa voidaan kansanedustajan mukaan nähdä uusi Nokia-ilmiö.
Kireä verotus heikentää työn kannustimia ja jarruttaa talouskasvua, keskusjärjestö arvioi.
Pankkikonserni vähentää työntekijöidensä määrää.
Mainos