Suomalaiset aikovat käyttää kesälomiinsa tänä vuonna keskimäärin 958 euroa, kertoo vakuutusyhtiö Lähitapiolan tuore kysely.
Suomalaisten kesälomabudjetit laskivat noin 40 euroa viime kesästä. Yhä useampi aikoo lomailla enintään 500 eurolla. Noin joka kymmenes arvioi selviävänsä kesästä enintään sadalla eurolla. Osuus on pysynyt ennallaan viime vuodesta.
– Tilastokeskuksen mukaan yksityinen kulutus piristyi alkuvuonna, vaikka palkansaajien ostovoima heikkeni 1,2 prosenttia. Kylmä talvi nosti sähkön hintaa ja Iranin sota polttoaineiden hintoja, minkä seurauksena kuluttajahinnat nousivat tammi–maaliskuussa lähes kaksi prosenttia. Kun arjen kustannukset kasvavat, lomaan jää aiempaa vähemmän liikkumavaraa. Odotukset pysyvämmästä ratkaisusta Iranin sotaan ovat sittemmin laskeneet öljyn hintaa hieman, mutta bensiini on yhä kalleimmillaan sitten vuoden 2022, sanoo Lähitapiola-varainhoidon pääekonomisti Hannu Nummiaro tiedotteessa.
Lomabudjeteissa on suuria eroja
Naisten kesälomabudjetit ovat laskeneet selvästi viime vuodesta, keskimäärin noin 80 euroa. Miesten budjetit ovat pysyneet ennallaan, mikä kasvattaa sukupuolten välistä eroa jopa 300 euroon.
– Naisten miehiä matalampi kuluttajaluottamus voi näkyä myös lomabudjeteissa. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrissa naiset arvioivat talouskehitystä miehiä synkemmin ja suhtautuvat pessimistisemmin etenkin työmarkkinoihin. Kun epävarmuus omasta työstä tai säästöjen riittävyydestä kasvaa, säästetään tyypillisesti ensin matkailusta ja ulkona syömisestä eli juuri niistä menoista, jotka ovat monen loman peruspalikoita, Nummiaro kertoo.
Myös työttömät ja lomautetut kiristävät vyötään kesällä. He aikovat käyttää kesään keskimäärin 512 euroa, mikä on jopa 170 euroa vähemmän kuin viime vuonna. Työelämässä olevien kesälomabudjetti on yli kaksinkertainen (1 125 euroa) ja suunnilleen sama kuin viime kesänä.
– Työttömien ja lomautettujen vyönkiristys kertonee siitä, että epävarmuus on pitkittynyt. Vielä viime kesänä moni saattoi odottaa työllisyystilanteen kääntyvän nopeasti, mutta työttömyyden pitkittyessä usko nopeaan helpotukseen on voinut rapautua. Työttömyyden uhka on tällä hetkellä keskeisin kuluttajien luottamusta heikentävä tekijä, pääekonomisti sanoo.
Ruoka painaa yhä enemmän lomabudjetissa
Arjen katsaus -kyselyn mukaan kesäloman yleisimpiä menoeriä ovat ruoka, kotimaanmatkat, mökkeily, harrastukset ja ulkomaanmatkat.
Ruokaan panostavien osuus on kasvanut noin kuusi prosenttiyksikköä viime vuodesta. Ulkomaanmatkojen osuus on puolestaan laskenut noin kolme prosenttiyksikköä.
– Ruoan korostuminen lomabudjeteissa kertoo siitä, että kulutus pysyy lähellä arkea. Matkailussa taas energian hinta näkyy nopeasti: sitä joko vähennetään tai siirretään lähemmäs, kotimaan kohteisiin. Kun bensa, diesel ja lentopolttoaine kallistuvat, lomamatkan hinta nousee nopeasti – oli kyse mökkireissusta, kotimaan automatkasta tai ulkomaanlennosta, Nummiaro toteaa.
Muuten kesäloman ostoslista on pysynyt pitkälti ennallaan: noin viidennes aikoo käyttää rahaa hankintoihin ja huvitteluun, ja 15 prosenttia remontoi kotia tai kesämökkiä.
Lähitapiolan Arjen katsaus -kyselyihin vastasi 1 028 henkilöä 30. huhtikuuta – 7. toukokuuta 2026 välisenä aikana ja 1 100 henkilöä 4.–11. huhtikuuta 2025 välisenä aikana. Kyselyt toteutti tutkimusyhtiö Verian. Vastaajat edustavat Manner-Suomen 18 vuotta täyttänyttä väestöä.
Tulosten tilastollinen virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla vuoden 2026 kyselyssä ja noin 3,0 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla vuoden 2025 kyselyssä.