Suihkumoottori ja 20 kilon taistelukärki – Ukrainan uusi ase paljastui

Kamikaze-lennokkia ei ole havaittu aiemmin.
Lennokeilla on isketty tiettävästi Venäjälle. X
Lennokeilla on isketty tiettävästi Venäjälle. X

Ukraina on ottanut käyttöön uudenlaisen pitkän kantaman lennokin.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt viime päivinä alta löytyviä venäläiskuvia virtaviivaisen dronen jäänteistä. Kuvien perusteella lennokin voimanlähteenä toimii saksalaisvalmisteinen JetCat P400-PRO -suihkumoottori. Drone on varustettu arviolta noin 20 kilon painoisella sirpaleräjähteellä. Lennokki näyttäisi olevan noin kolmen metrin mittainen.

Sotilasasiantuntija H.I. Sutton pitää lennokkia mielenkiintoisena. Hän arvioi Covert Shores -sivustonsa artikkelissa, että lennokki on täysin ukrainalaisten kehittämä ja valmistama. Sutton luonnehtii asetta ”toisen sukupolven” ukrainalaislennokiksi.

– Ensimmäinen sukupolvi rakennettiin sillä ajatuksella, että ”jotakin on parempi kuin ei mitään”. Ne muokattiin usein maalilennokeista tai muista lennokkiprojekteista. Toisessa sukupolvessa on sovellettu jo opittuja asioita ja ne sopivat aiempia paremmin massatuotantoon ja kenttäkäyttöön. Ne ovat myös aiempaa kyvykkäämpiä ja ne on usein varustettu suuremmilla taistelukärjillä, Sutton kirjoittaa.

Suihkumoottorilla varustettujen lennokkien etuna on potkurilennokkeja merkittävästi suurempi nopeus. Niiden kantama on kuitenkin tavallisesti heikompi ja ne ovat kalliimpia valmistaa.

Sota loppuu vasta kun saavutetaan Moskovan kannalta pitkäaikainen, luotettava ja kestävä ratkaisu, sanoo Venäjän ulkoministeri.
Kun sota on on ulkoistettu sopimussotilaille eikä reserviläisille, hyväksyy venäläinen yhteiskunta poikkeuksellisetkin tappiot, arvioi Konstantin Ivanov.
Alimiehitetty Venäjän armeija ei pysty toteuttamaan useisiin vaiheisiin perustuvaa suunnitelmaa Donetskin alueella.
Mainos