New York Times on kysynyt 700 epidemiologilta heidän omasta korona-ajan elämästään ja arvioista. Ammattilaiset odottavat normaalin elämän palailevan vasta, kun valtaosa ihmisistä on rokotettu.
NYT teki vastaavan kyselyn kesäkuussa. Puolessa vuodessa tilanne on muuttunut niin, että eräät ammattilaiset tapaavat tuttaviaan ulkona ja käyvät kaupoissa – mutta ovat erittäin varovaisia päivittäisissä teoissaan.
Muutos kesäkuisesta on selvä siinä, että epidemiologit ovat vähemmän huolissaan ulkoilmassa tapahtuvista ja pinnoilta leviävistä tartunnoista. He ovat nyt enemmän huolissaan sisätiloissa ja ihmisryhmissä leviävästä koronasta.
Puolet vastaajista ei muuta elämäntapojaan ennen kuin 70 prosenttia väestöstä on saanut rokotteen. 30 prosenttia sanoo muuttavansa jotain päivittäisessä elämässään, kun he itse ovat saaneet rokotteen.
Useimpien mukaan monien toimintojen paluu kuitenkin kestää vuoden tai enemmän. He ovat yhä huolissaan immuniteetin kestosta, viruksen mutaatioista ja rokotusvastaisuudesta.
Enemmistö vastaajista on viimeisen kuukauden aikana tehnyt vain kolmea arjen päivittäisistä askareista: tavannut ystäviä ulkona, tuonut postia sisään ja käynyt kaupassa.
Lähes kukaan ei ole suostunut urheilukatsomoon, konserttiin, tapaamaan tuntemattomia tai osallistumaan häihin tai hautajaisiin. Ravintoloissa sisällä syömistä asiantuntijat välttävät eniten.
Toimistotyössä on ollut viimeisen 30 vuorokauden aikana vain seitsemän prosenttia vastaajista.
– Jonkun lähellä olo, jota en tunne, tulee aina tuntumaan turvattomammalta kuin ennen, University of Californian Ellicott Matthay kuvailee.
– Sisätilojen tapahtumat joissa on paljon ihmisiä on vaarallisin tilanne, University of Massachusettsin Leland Ackerson sanoo.
– On erikoista: kun kysyitte aiemmin (kesäkuussa), olin niin optimistinen siitä että USA pystyisi johtamaan ja hoitamaan tätä nopeasti. Sanoin että asiat olisivat nyt paremmin. Olin hyvin väärässä, University of Minnesotan Rachel Widome toteaa.
– Tämä virus on tehnyt minusta nöyremmän ammatillisesti ja ihmisenä, Stanfordin Michelle Odden sanoo.
Entä mikä ei koskaan palaa tavalliseksi?
– Suhteeni ihmisiin, jotka ovat ottaneet tämän pandemian kevyesti ja jättäneet välittämättä terveyskehotuksista, University of Washingtonin Victoria Holt sanoo.