– Sotilaallista toimintakykyä voidaan heikentää ilman yhtäkään vihollisen iskua. Ukrainan Starshield-yhteyksien rajoitukset vaikeuttivat droonien käyttöä. Kuka lopulta hallitsee sodankäynnin kriittistä teknologiaa, kysyy sotatieteiden tohtori, kansanedustaja Jarno Limnell (kok.) X:ssä.
Hänen mielestään Euroopan puolustus ei saa nojata yhden yrityksen tai ulkopuolisen päätöksentekijän hallitsemiin yhteyksiin.
– Starlinkin ja Starshieldin opetus on tärkeä: järjestelmän käyttäminen ei tarkoita sen hallintaa. Kriittisille palveluille tarvitaan aidosti toimivat vaihtoehdot.
Limnell toteaa, että Eurooppa tarvitsee omia turvallisia satelliittiyhteyksiä.
– GOVSATCOM ja rakenteilla oleva IRIS2 ovat tärkeitä, mutta ratkaisuja tarvitaan jo nyt. Venäjä kehittää Rassvet-verkkoa Starlinkin vastineeksi. Satelliittiyhteyksistä on tullut myös sotilaallisen kilpailun väline, hän huomauttaa.
Limnellin mukaan Euroopan on vahvistettava omaa avaruustiedustelua ja ohjusten varhaisvaroitusta.
– Yhdysvaltojen tuki on tärkeää, mutta sen saatavuutta ei pidä pitää itsestäänselvyytenä. Suomalaislähtöinen ICEYE osoittaa, että Euroopassa on maailmanluokan osaamista. Sitä on hyödynnettävä.
Kansanedustaja muistuttaa, että teknologinen huoltovarmuus on paljon muutakin kuin laitteiden omistamista.
– Kuka hallitsee ohjelmistoja, käyttöoikeuksia, päivityksiä ja yhteyksien rajoituksia? Nämä kysymykset kuuluvat puolustushankintojen ytimeen. Riippuvuus voi muuttua sotilaalliseksi haavoittuvuudeksi.