Eläköitymistä tulisi myöhentää, pitkän linjan talousvaikuttaja Sixten Korkman kirjoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa kolumnissaan.
Hän perustelee näkemystään sillä, että elintason noustessa myös ihmisten elinikä on noussut. Korkmanin mukaan menestyksellä on kuitenkin varjopuolensa.
– Talouden kannalta pulmana on väestön ikääntyminen, kun se yhdistyy todella matalaan syntyvyyteen. Työvoiman ja talouden kasvu heikkenee. Samalla ikäsidonnaiset julkiset menot kasvavat ripeästi ja julkinen talous velkaantuu. Nopea talouskasvu auttaisi, ja sitä toivomme, mutta hopealuotia ei ole löytynyt.
Kirjoituksessaan Korkman pohtii, mitä asialle pitäisi tehdä. Hänen mukaansa työmarkkinavoi kiittää siitä, että Suomessa ei riehuta kaduilla eläkeratkaisuja vastustamassa. Työeläkkeiden osalta on Korkmanin mukaan kuitenkin tehty takavuosina liian vähän ja liian myöhään.
– Vuoden 2005 eläkeuudistus johti eläkkeelle siirtymisen varhentamiseen, ja vuoden 2017 uudistus korjaa kehitystä nuorten kannalta liian hitaasti. Suomessa eläkkeelle siirrytään aikaisemmin kuin verrokkimaissa Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.
Siksi hänen mukaansa eläköitymistä tulisi myöhentää eläke-, vero- ja työmarkkinapoliittisin toimenpitein.
Väestön ikääntyminen on merkittävä haaste suomalaiselle yhteiskunnalle. Korkman huomauttaa, että Suomi on yli 65-vuotiaiden väestönosuudella mitattuna maailman kolmanneksi vanhin ja Euroopan nopeimmin ikääntyvä maa.
– Julkinen velkaantuminen johtuu sekä ikääntyneiden hoito- ja hoivamenojen vahvasta kasvusta, Korkman korostaa.
Eläkeiän noston lisäksi Korkman kiinnittäisi huomiota myös ennaltaehkäisevälle toiminnalle. Ikäihmisten terveydenhoitomenoja saadaan pienemmäksi, jos ihmisten terveellisiin elintapoihin eli sairauksien ennaltaehkäisyyn kiinnitetään enemmän huomiota.
– Suurimpien terveysongelmien taustalla ovat vähäinen liikunta, liikalihavuus, yksinäisyys sekä tupakka, alkoholi ja huumeet. Sote-rahoituksesta meillä käytetään vain yksi prosentti ennalta ehkäisevään toimintaan. Muissa korkean tulotason maissa käytetään 2,5 prosenttia, mitä sitäkin pidetään aivan liian vähäisenä osuutena, Korkman kirjoittaa.
