Sisäilmaan liittyvä oireilu on yleistä ja oireilun syiden selvittämiseen ja terveysriskien arviointiin on esitetty ratkaisuksi toksisuustestejä. Testeillä mitataan sisäympäristöstä kerättyjen näytteiden aiheuttamia vahingollisia vaikutuksia testieliöille. Nykyiset toksisuustestit eivät kuitenkaan sovellu sisäilmahaittojen arviointiin.
Tiedot käyvät ilmi Työterveyslaitoksen, THL:n ja Itä-Suomen yliopiston toksikologien ja rakennusterveysasiantuntijoiden kirjoittamasta artikkelista Duodecim-lehdessä.
Tällä hetkellä sisäilman aiheuttamaa terveysriskiä arvioidaan pääasiassa rakenteiden ja järjestelmien kunnon perusteella tehtyjen arvioiden pohjalta. Näiden selvitysten tekeminen vaatii monialaista osaamista ja monipuolisia tutkimusmenetelmiä.
Asiantuntijoiden mukaan olisi houkuttelevaa löytää ”pikatesti”, jolla sisäilman haitallisuus voitaisiin arvioida. Joitakin testejä markkinoilla jo on. Testit eivät kuitenkaan ole viranomaisten hyväksymiä, eikä niitä ole validoitu tieteellisten kriteerien perusteella sisäilman haitallisuuden arviointiin.
– Nykyisellään toksisuustestien käyttäminen ei ole järkevää eikä suositeltavaa sisäilman haitallisuuden arviointiin, sanoo Itä-Suomen yliopiston toksikologi, dosentti Kati Huttunen tiedotteessa.
– Testien tulosten perusteella tehtävien virheellisten johtopäätösten riski on suuri, ja väärien toimenpiteiden myötä myös inhimilliset ja taloudelliset vahingot voivat kasvaa suuriksi.
Sisäilman toksisuustestauksen suurimpia ongelmia on pyrkimys kuvata moninaista sisäilmaoireilua yhtä vaikutusta mittaavalla testillä.
– On tärkeää tiedostaa, ettei ole olemassa yhtä sisäilmasairautta tai -oiretta, jota edes teoriassa voitaisiin mallintaa yhdellä testillä, toteaa Työterveyslaitoksen lääkäri, johtava asiantuntija Tiina Santonen.
Yksi testi ei mittaa useilla eri mekanismeilla aiheutuvia vaikutuksia. Esimerkiksi solujen liikkuvuutta mittaava testi ei anna tietoa altisteen ärsyttävyydestä, herkistävyydestä tai keskushermostovaikutuksista.
Näytemateriaalit ongelmallisia
Sisäilman toksisuustestaukseen tuovat haastetta myös käytetyt näytemateriaalit. Koska sisäilman toksisuutta ei voida mitata suoraan, testaus suoritetaan välillisesti esimerkiksi tutkimalla sisäympäristöstä kerättyä pölyä tai sisäilmasta tiivistettyä vettä.
Asiantuntijoiden mukaan välillinen näytemateriaali ei kuitenkaan koskaan vastaa koostumukseltaan ja pitoisuudeltaan sitä kokonaisuutta, jolle ihminen sisäilman välityksellä altistuu.
Myöskään yksittäisten tekijöiden osuutta ei pystytä erittelemään eikä tuloksesta voida siksi päätellä testissä näkyvien vaikutusten aiheuttajaa tai tarvittavia korjaustoimenpiteitä rakennuksessa.
Tällaisten kokoomanäytteiden hyvä puoli on, että samalla kertaa voidaan tutkia useiden sisäilmassa esiintyvien altisteiden kokonaisvaikutusta.
Sisäilman toksisuuden tutkimiseen on esitetty käytettäväksi useita eri testieliöitä, kuten nisäkäs- ja bakteerisoluja sekä selkärangattomia eläimiä. Näiden testien kehitys- ja validointityö on kuitenkin vasta alussa ja yksittäisten tutkimusryhmien ja kaupallisten toimijoiden varassa.
Asiantuntijoiden mukaan toistaiseksi yhtään menetelmää ei ole validoitu käyttötarkoitukseensa. Validoinnilla tarkoitetaan sitä, että menetelmän luotettavuus, laboratoriosta riippumaton toistettavuus ja soveltuvuus aiottuun käyttötarkoitukseen on selvitetty perusteellisesti. Ennen sitä testejä ei voida hyväksyä viranomaiskäyttöön.
