Sinuhe Wallinheimo SDP:lle: Puuttuu yhä konkreettinen vaihtoehto

Kokoomusedustajan mukaan Antti Lindtman ei kerro, mistä sopeutukset talouteen tehtäisiin.
SDP:n vaaliteltta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
SDP:n vaaliteltta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kritisoi X-viestipalvelussa oppositiojohtaja Antti Lindtmanin puheita.

Wallinheimon mukaan Lindtman kertoo toistuvasti, kuinka asiat voisi tehdä ”reilummin”, mutta jättää kertomatta, mistä valtiontalouden sopeutukset todella tehtäisiin.

– Voimiensa tunnossa Lindtman kertoo jälleen, kuinka kaiken voisi tehdä reilummin, Wallinheimo kirjoittaa.

– Samalla hän ohittaa täysin sen, mistä 9 miljardin sopeutukset tehtäisiin, mitä rakenteellisia työllisyystoimia tarvittaisiin, ja konkreettinen vaihtoehto jää yhä puuttumaan.

SDP:n puoluevaltuusto kokoontuu Helsingissä lauantaina. Lindtman pitää kokouksessa poliittisen tilannekatsauksen myöhemmin tänään.

Pääministeri painottaa, että yhtään euroa ei makseta ennen hankkeen käynnistymistä.
Asiantuntija muistuttaa julkisen sektorin paisumisesta.
Ilpo Kokkila tyrmää Liike Nytin puheenjohtajan väitteet Garden Helsinki -hankkeen saaman tuen taustoista.
Mainos