Etenkin vaalien alla moni pyrkii tekemään ennustuksiaan siitä, mitkä puolueet voisivat muodostaa maahan hallituksen. Todellisuudessa kysymys ei Suomen kaltaisessa koalitioiden maassa ole pelkästään siitä mikä kuulostaa mukavalta. Vaalitulos – siis kansan ääni – määrittelee millaiset vaihtoehdot ovat ylipäätään mahdollisia. Toinen rajoittava tekijä ovat puolueiden sisällölliset painotukset.
Demokratiaan kuuluu, että äänestäjä päättää kenelle hän antaa luottamuksensa. Vaalien tulos muodostaa demokratiassa sen pohjan, jolta tulevaa aletaan rakentaa. Suomalaiset puolueet tapaavat mennä vaaleihin enemmän tai vähemmän sammutetuin lyhdyin. Toistellaan mantroja ja pidetään hallituspohdiskeluja ennenaikaisina. Todellisuudessa asetelmat ovat kuitenkin hahmottuneet jo ennen vaaleja, kun puolueet ovat linjanneet ohjelmiaan ja hallitusohjelmatavoitteitaan. Ei voi uskottavasti luvata yhtä ja tehdä jotain suorastaan päinvastaista.
Tätä taustaa vasten on hyvä olla äänestäjille rehellinen. Kaikki kombinaatiot eivät välttämättä ole mahdollisia, vaikka vaalitulos erilaiset matemaattiset harjoitukset mahdollistaisi. Sisällöilläkin on merkitystä.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo toi tämän avoimesti ja rehellisesti äänestäjien puntaroitavaksi Ilta-Sanomien haastattelussa. Kokoomus lähtee vaaleihin sillä ajatuksella, että Suomen suunta on muutettava ja maa on palautettava oikealle raiteelle. Kokoomuksen mielestä velkaantumisen on loputtava ja Suomi saatava kasvun tielle. Se on välttämätöntä, jos aiotaan turvata suomalaisten hyvinvointi ja yhteiskunnan tuottamat palvelut. Ilman suunnanmuutosta talouden pohja pettää ja hyvinvointivaltio rapautuu. Siitä nähdään jo merkkejä vaikkapa soten kriisissä. Kurjistumisen kierrettä on vaikea pysäyttää, jos sen annetaan kiihtyä täysin holtittomaksi.
Sosiaalidemokraattijohtoisen Sanna Marinin hallituksen talousajattelu on pohjimmiltaan toisenlainen. Vihervasemmistossa velkaantumista ei ole pidetty ongelmana, eivätkä Marinin aiempaa punaisemmat demarit tunnu vieläkään näkevän tarvetta merkittävälle politiikan linjan muutokselle. Mistään ei voida säästää, eikä mitään tarvitse karsia. Uusia pysyviä menoja voidaan kuitenkin lisätä, ”koska täytyy”. Kaikkiin kysymyksiin vastataan joko uudella velalla tai uusilla veroilla.
Huomattava enemmistö riippumattomista asiantuntijoista on samaa mieltä kokoomuksen, valtiovarainministeriön, talouspolitiikan arviointineuvoston ja lukemattomien muiden tahojen kanssa: julkiset budjetit on saatava tasapainoon ja se edellyttää menojen laittamista tärkeysjärjestykseen. Hyvinvointia ei voi loputtomasti ylläpitää velaksi. On tehtävä rakenteellisia uudistuksia, jotka myös mahdollistavat tulevan kasvun ja vauhdittavat sitä. Hyvinvointi syntyy lopulta vain työstä ja yrittäjyydestä.
Petteri Orpo sanoo, että on helpompi päästä perussuomalaisten kanssa yhteiseen käsitykseen puolueiden välisistä linjaeroista esimerkiksi EU-kysymyksissä kuin yhteensovittaa sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen talouspoliittisia linjoja. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Kokoomuksen ja demareiden talouskäsitysten yhteensovittaminen on kuin yrittäisi yhdistää tulta ja vettä. Yhteistä pohjaa on niin vähän, että edes mielekkäiden neuvottelujen käynnistäminen ei näytä mahdolliselta.
Kokoomuksen ja demareiden yhteistyöllä on historiallisesti rakennettu Suomea. Historiallisesti sosiaalidemokraatit on ollut työn ja vastuunkannon puolue. Nykydemarit ovat kuitenkin liukuneet rajusti vasemmalle. Ideologia on korvannut realismin ja mielikuvat substanssin. Tarvittaisiin kutakuinkin täydellinen takinkääntö demareilta, jotta yhteistyölle olisi aidosti edellytyksiä. Kokoomus kun ei voi, eikä halua, neuvotella faktoista. Kokoomus on tosissaan siinä, että muutos on välttämätön.
Politiikka on mahdollisuuksien taidetta ja politiikassa menestyminen edellyttää kykyä ja halua yhteistyöhön. Kananmunaa ei kuitenkaan voi samaan aikaan rikkoa ja säilyttää ehjänä. Marinin tulipunaisten demareiden kanssa talouspoliittiselle yhteistyölle ei yksinkertaisesti ole edellytyksiä. Siksi on rehellistä sanoa moiselle unelmahötölle ”kiitos ei”.
Kevään eduskuntavaaleissa päätetään Suomen suunnasta ja siihen tarvittavasta muutoksesta. Suomen kannalta on sitä parempi, mitä laajapohjaisemmin eri tahot saadaan mukaan maan kuntoon laittamiseen. Tarvitaan yhteistä tahtoa ja näkemystä. Kysymys muutoksen tarpeesta on keväällä äänestäjien käsissä. Juuri siitä kevään eduskuntavaaleissa on kysymys.
