Sinimusta liike puoluerekisteriin

Puolue pyrkii eduskuntaan seuraavissa vaaleissa.
Kuva puolueen verkkosivuista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kuva puolueen verkkosivuista. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sinimusta liike on tänään rekisteröity puoluerekisteriin.

Puolueohjelmansa mukaan Sinimusta liike on ”radikaali, traditionalistinen ja suomenmielinen puolue, jonka toiminta pohjautuu ihanteelle itsenäisestä, elinvoimaisesta ja riippumattomasta Suomesta, joka on luotu palvelemaan ja puolustamaan suomalaisen kansan kulttuuria, elinympäristöä ja elämäntapaa.”

Puolue ilmoittaa ohjelmassaan muun muassa kannattavansa yleistä asevelvollisuutta sekä vastustavansa ylikansallista päätöksentekovaltaa. Puolue myös kannattaa kansallista julkisesti hallinnoitua keskuspankkia, ja vastustaa yksityisten pankkien rahanluontioikeutta.

Lähettämässään tiedotteessa juuri rekisteröity puolue ilmoittaa aloittavansa työn ensi kevään eduskuntavaaleja varten.

Jotta puolue voidaan rekisteröidä puoluerekisteriin, sen on kerättävä vähintään 5 000 kannattajakorttia.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos