Brittiläinen historiantutkija Peter Frankopan tarkastelee teoksessaan muun muassa Kiinan valtavia kauppahankkeita ja Keski-Aasian maiden nousua uuteen rooliin maailmassa.
Termin silkkitiet kehitti 1800-luvun lopulla saksalainen maantieteilijä Ferdinand von Richthofen kuvaamaan vuorovaikutusverkostoja, jotka yhdistivät Han-dynastian Kiinan ulkomaailmaan.
Puheet ikivanhojen siteiden elvyttämisestä ei ole käytännössä helppoa. Monet Keski-Aasian maat ja alueet ovat huonosti yhteydessä toisiinsa, taloudellisesti alikehittyneitä ja joissain tapauksissa maantieteellisesti haastavia. Esimerkiksi Kazakstan on yksistään jo lähes Euroopan kokoinen.
Useimmissa alueen maissa ihmisoikeustilanne on huono, uskonnonvapaus on rajoitettua ja sosiaalinen liikkuvuus heikkoa. Näissä maissa on kuitenkin runsaasti luonnonvaroja, ja se tarkoittaa, että niillä, jotka pääsevät käsiksi luonnonrikkauksiin ja hallitsevat verkostoja, on keskeinen rooli niin alueellisen kuin globaalinkin tulevaisuuden muovaamisessa.
Vyö ja Tie
Vuonna 2013 julkistetusta Vyö ja tie -hankkeesta on tullut erityisesti Kiinan presidentti Xi Jinpingin ulko- ja talouspolitiikan tunnusmerkki. Tarkoituksena on käyttää muinaisia silkkiteitä ja niiden menestystä mallina Kiinan pitkän aikavälin tulevaisuudensuunnitelmille.
Kuten historiallisella silkkitiellä, nykyiselläkään hankkeella ei ole olemassa maantieteellisiä kriteerejä, jotka määrittäisivät, mitkä maat otetaan mukaan hankkeeseen. Frankopan arvioi, että mukana on nyt noin 80 valtiota, joten ei ole hämmästyttävää, että Kiinassa sitä pidetään vuosisadan hankkeena. Ennen kaikki tiet veivät Roomaan, nyt ne vievät Pekingiin.
Hankkeen yksi keskeinen motiivi on energia ja siksi putkistot, joiden kautta voidaan pumpata kaasua ja öljyä Keski-Aasiasta ja Venäjältä Kiinaan, ovat olleet yksi suunnittelun painopistealue. Lisäksi Kiinalla on paljon sopimuksia Lähi-Idän öljyntuottajamaiden kanssa.
Kiinan pyrkii myös monipuolistamaan ja avaamaan uusia kulkureittejä. Selkeä esimerkki tästä on Pakistanin rannikolla sijaitseva Gwadar, josta voi jossain vaiheessa tulla erittäin keskeinen satama.
Lisäksi lainojen, avustusten ja pitkäaikaisten vuokrasopimusten avulla joukko satamia Malediiveilla, Sri Lankassa, Vanuatussa, Salomonsaarilla ja Djiboutissa on päätynyt joko Kiinan suoraan hallintaan tai ne ovat velkaantuneet raskaasti kiinalaisille valtionyrityksille.
Keniassa ollaan huolissaan siitä, että kiinalaiset saattaisivat ottaa haltuunsa Mombasan sataman, sen arvioidaan olevan vakuutena lainoille, joita ei ehkä kyetä maksamaan takaisin.
Räikeä esimerkki velkaantumisen seurauksista on Hambantotan satama Sri Lankassa. Valtio ei kyennyt maksamaan takaisin lainojaan, jolloin Sri Lankan hallitus joutui vuokraamaan sataman kiinalaiselle yritykselle 99 vuodeksi.
Tämä puolestaan aiheutti Intiassa pelkoa Kiinan strategisesta, kaupallisesta ja sotilaallisesta laajenemisesta Intian valtamerelle. Intian pelot perustuvat perinteiseen kilpailuun Kiinan kanssa ja maiden välit ovat kiristyneet. Intian hallitus on usein ilmaissut vakavan huolensa Vyö ja tie -hankkeesta.
Turvallisuus
Turvallisuusnäkökohdilla on tärkeä osa Vyö ja tie -hankkeessa. Kiinasta on tullut maailman suurin raakaöljyntuoja. Valtaosa raakaöljystä saapuu meritse Malakansalmen kautta, joka on lyhin ja edullisin yhteys Tyynenmeren ja Intian valtameren välillä.
Kiina on erittäin tietoinen strategisesta haavoittuvuudesta, joka johtuu sen riippuvuudesta merikuljetuksista yleensä, mutta erityisesti pullonkauloista, jotka hallitsevat pääsyä Etelä-Kiinan merelle.
Kiinan laajentunut näkemys intresseistään myös näkyy Etelä-Kiinan merellä. Ruoppaajat alkoivat vuonna 2013 luoda sinne tekosaaria, joita voidaan käyttää sotilastukikohtina. Saarille on asennettu tutkan häirintäjärjestelmiä ja vedenalaisia antureita sekä lopulta keväällä 2018 meritorjuntaohjuksia ja pitkän kantaman ilmatorjuntaohjuksia. Nämä toimet ovat herättäneet laajaa huolta muissa alueen maissa.
Afganistanin sekasortoinen tilanne on pitkään huolestuttanut Pekingiä, joka pelkää islamilaisen fundamentalismin leviämistä Länsi-Kiinaan. Kiinan hallinto on avannut yhteyksiä Talibanin kanssa ja kutsunut liikkeen johtavia jäseniä Pekingiin.
Elintarvikehuolto
Kiinalaisyritykset pyrkivät turvaamaan tulevaisuuden elintarvikehuollon sijoittamalla oman maan ulkopuolelle. Ne ovat ostaneet maatiloja, viljelymaata ja elintarvikejalostuslaitoksia Aasiasta, Afrikasta ja Australiasta.
Elintarvikkeiden lisäksi myös viini kiinnostaa. Ranskan viinin vienti Kiinaan kasvoi 14 prosenttia pelkästään vuonna 2017 ja kasvu jatkuu.
Ranskassa suuttumusta on herättänyt, että monet kuuluisimmista Bordeaux’n viinitiloista ovat viime vuosina vaihtaneet omistajaa ja kuuluvat nyt rikkaille kiinalaisille julkisuuden henkilöille. Lisäksi monet tiloista ovat vaihtaneet nimeä, jotta ne kiinnostaisivat enemmän kiinalaisia viininjuojia.
Peter Frankopan: Uudet silkkitiet. Tulevaisuuden maailmanhistoria. Suomentanut Jaana Iso-Markku. 319 sivua. Atena Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
