Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) toi eduskunnan velkajarrukeskustelussa 18.11 2025 esille, jälleen kerran, Suomen vakavan taloustilanteen. Suomi on vaarassa joutua EU:n alijäämämenettelyyn, varoitti Purra.
Olemme eläneet jo kauan velaksi eli yli varojemme. Voisi sanoa, että pyöritämme päivittäistä arkeamme velkarahalla. Hyvinvointivaltiota on paisutettu ja on keksitty yhä uusia, sinällään kivoja palveluja, miettimättä miten ne maksetaan. Kuormaa on kasvatettu, koska onhan meillä rahaa…tämä oli sitten sarkasmia.
Mitä se alijäämämenettely sitten tarkoittaa? Pitäisikö siitä olla niin kamalan huolissaan?
Oman ymmärrykseni mukaan alijäämämenettelyä voisi verrata Suomen kuntatasolla siihen, että kun jokin kunta ei enää selviä lakisääteisistä tehtävistään ja on ajautunut taloudessaan peräkkäisten vuosien ajan alijäämäiseksi, se voi joutua arviointimenettelyyn. Eli ulkopuolinen taho (VM) puuttuu asiaan ja määrittelee tehtävät toimenpiteet, ei enää kunnan omat päättäjät. Joissain tapauksissa kunta voi jopa tulla pakkoliitetyksi toiseen kuntaan. Onhan näitäkin nähty.
No, ei Suomea sentään pakkoliitetä johonkin toiseen EU- jäsenvaltioon, mutta velkaantumisen vauhdista ja tasosta on syytä olla todella huolissaan. Me suomalaiset olemme historian aikana, erityisesti sotien jälkeen, olleet syystäkin ylpeitä siitä, että maksamme velkamme. Meillä on hyvä maine ja sillä on mielestäni suuri arvo tässä maailmanajassa.
Kun asiasta käytyä keskustelua seuraa, niin joidenkin argumentti sen puolesta, ettei asiasta pidä niin kamalan huolissaan olla, on se, että Italia ja Ranskakin ovat joutuneet alijäämämenettelyyn.
Kreikka on taas esimerkki maasta, missä taloutta on laitettu kuntoon todella kovilla keinoilla. Haluammeko tänne samaa? Vai onko meillä enää edes mahdollisuutta valita? Saattaa nimittäin olla jopa niin, että ilman ulkopuolista puuttumista, me emme itse (lue: puolueet) kykene saattamaan Suomen taloutta positiiviselle uralle.
Kyynisesti totean, että uskon itsekin yhä enemmän tähän jälkimmäiseen tilanteeseen. Ajattelen asiaa niin, että meidän, siis Suomen, tulee tehdä kaikki voitava ja myös vaikeat asiat itse. Tehdä se, mikä on omissa käsissä. Nyt!
Totta kai olemme valtavan riippuvaisia siitä mitä muualla maailmassa tapahtuu. Vientitulot on se, mistä Suomi elää.
Mainehaittaa holtittomasta taloudenhoidosta emme tarvitse. Vaikka mieleni kuinka tekisi olla sortumatta ”mutta kun edelliset hallitukset”- argumenttiin, niin kysyn kuitenkin jäävinä ja ihan pokkana, että mikähän mahtaisi olla Suomen tilanne, jos Sipilän hallituksen talouslinjalla olisi jatkettu?
Enkä unohda Ukrainan sotaa ja koronaa…kuha vaan sanon. Mikä tahansa hallitus olisi joutunut näiden asioiden edessä ottamaan lisävelkaa. Ei kuitenkaan jaettavaksi joka paikkaan.
Suomella ja suomalaisilla on edessään kovat vuodet. Sotatilanne Ukrainassa eli roistovaltio Venäjän aggressiivinen hyökkäys ja uhka koko Euroopalle on pakottanut meidät priorisoimaan puolustukseen valtavasti rahaa, ja se on vain hoidettava. Raha on pois jostain muusta, mutta panostus on aivan välttämätöntä, koska me tiedämme, millainen naapuri meillä on.
Myös sote-menot kasvavat ja sote vaatii jatkuvia korjausliikkeitä. Väestö ikääntyy, huoltosuhde heikkenee.
Voisimme toki nostaa kädet ylös kaiken tämän edessä.
Mutta me olemme selvinneet myös aiemmin – vaikeistakin ajoista – ja selviämme myös jatkossa, kunhan niin päätämme. Yhdessä. Ja sitä yhtenäisyyttä tarvittaisiin enemmän kuin aikoihin. Jokainen tehköön oman osansa, ei enempää. Ne, joita pitää auttaa, autetaan heitä. Ne, jotka voivat auttaa ja tehdä enemmän, tehköön niin.
Vastaan otsikon kysymykseen: kyllä. Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään. Hyviä ajatuksia ja ideoita kun voi tulla mistä tahansa. Älkäämme ampuko niitä alas siksi, että niiden esittäjä on ”väärä” taho tai ideologia.
Kirjoittaja Jari Lindström on entinen oikeus- ja työministeri sekä kansanedustaja (ps/sin). Hän toimii nykyään projektipäällikkönä Cursor Oy:ssä.
Kirjoitus on alun perin julkaistu Nykypäivä-lehdessä 4/2025.
