Omakanta-sivusto. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Selvä enemmistö kannattaa terveystietojen jakamista EU-maiden välillä

Kyselyn mukaan suurin huoli liittyy tietoturvaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eurooppalaista terveystietoaluetta koskevan asetuksen (EHDS) tavoitteena on yhtenäistää sähköisten terveystietojen käyttöä ja vaihtoa EU-maiden välillä.

InterSystemsin ja Amazon Web Servicesin (AWS) teettämän kyselyn mukaan kuluttajat suhtautuvat myönteisesti terveysdatan jakamiseen. Kyselyyn vastanneista peräti 84 prosenttia pitää tärkeänä mahdollisuutta jakaa terveystietojaan turvallisesti EU-maiden välillä, jos esimerkiksi sairastuu ulkomailla ollessaan. Vaikka 77 prosenttia vastaajista ei ollut aiemmin kuullut EHDS-asetuksesta, suhtautuminen terveysdatan hyödyntämiseen on myönteistä.

Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti myös terveystietojen jakamiseen tutkimuskäyttöön, sillä 71 prosenttia olisi valmis jakamaan anonymisoitua terveysdataansa tieteelliseen tutkimukseen, ja 67 prosenttia haluaisi osallistua lääkekehitykseen jakamalla dataansa. Vain 8 prosenttia ei haluaisi jakaa dataansa mihinkään tarkoitukseen.

Suurin huolenaihe on tietoturva ja tiedon väärinkäyttö (71 prosentilla).

Myös terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa EHDS on vielä aika tuntematon, koska 65 prosenttia vastaajista ei tuntenut EHDS-asetuksen tavoitteita juuri lainkaan.

Asetusta tuntevista 49 prosenttia koki nykyisten järjestelmien yhteensopivuuden suurimmaksi haasteeksi. Heistä 54 prosenttia arvioi organisaationsa valmiudet EHDS:n hyödyntämiseen heikoiksi tai ei osannut arvioida niitä.

Tunnistetuista haasteista huolimatta ammattilaiset näkevät myös paljon mahdollisuuksia, sillä 88 prosenttia pitää EHDS:n potentiaalia parantaa potilasturvallisuutta ja hoidon laatua merkittävänä tai erittäin merkittävänä. Puolet vastaajista näkee hoidon laadun parantumisen organisaationsa suurimpana mahdollisuutena.

InterSystemsin ja AWS:n teettämän kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Norstat loka-marraskuussa 2025. Terveydenhuollon ammattilaiskyselyyn vastasi yhteensä 210 vastaajaa eri puolilta Suomea, ja vastaajajoukko edusti monipuolisesti terveydenhuollon eri tehtävissä toimivia ammattilaisia. Kuluttajakyselyyn osallistui 1 016 suomalaista, ja otos oli valtakunnallisesti edustava iän, sukupuolen ja asuinalueen suhteen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)