Riikka Purra. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

SDP:ssä epäröidään velkajarrua – Riikka Purra: Eikä ihme

Valtiovarainministerin mukaan sitoutuminen puolustusmenoihin ja finanssipolitiikan sääntöihin tarkoittaa leikkauksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ei ihmettele SDP:n piiripäättäjien epäröintiä velkajarrun suhteen.

– SDP:ssä on voimakasta epäilyä velkajarrua kohtaan. Eikä ihme, sillä puolue on eduskunnassa vastustanut kaikkia hallituksen sopeutustoimia ja perustanut koko gallupjohtonsa tälle kritiikille – ja nyt yhtäkkiä, hopsansaa, niitä pitäisi löytyä ensi kaudelle lisää 10 mrd, Purra kirjoittaa X:ssä.

Hän viittaa MTV:n kyselyyn SDP:n piirihallitusten jäsenille. Sen perusteella velkaantumisen hillitsemiseksi säädettyyn velkajarruun sitoutuminen jakaa voimakkaasti puolueen piirijohtoa.

20 prosenttia vastaajista pitää päätöstä jarruun sitoutumisesta vääränä. 22 prosenttia ei taas osannut sanoa kantaansa. Oikeana päätöksenä velkajarruun sitoutumista piti 58 prosenttia vastaajista. Vasemmistoliitto oli kyselyn perusteella SDP:lle mieluisin hallituskumppani. Vasemmistoliitto on ainoa puolue, joka ei ole sitoutunut velkajarruun.

Verkkouutiset kertoi asiasta tässä jutussa.

Riikka Purra jatkaa, että puolue, joka on sitoutunut sekä sovittuun puolustusmenojen nostoon että finanssipoliittisiin sääntöihin ja velkajarruun ei yksinkertaisesti voi olla tekemättä isoja leikkauksia hallituksessa.

– Vaalikeskusteluja odotellessa, Purra toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)