SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto muistuttaa Suomen maavertailusta iloitsevaa pääministeriä siitä, että ensimmäinen YK:n kestävän kehityksen tavoitteista on poistaa köyhyys sen kaikissa muodoissa kaikkialta.
– Juhlapuheista huolimatta Petteri Orpon (kok.) hallitus on pahentanut monin tavoin pienituloisten ihmisten arkea ja ajanut perheitä köyhyyteen. Suomi on sitoutunut tekemään työtä köyhyyden poistamiseksi. Toivon pääministerin muistavan tämän tavoitteen syksyn budjettiriihessä, Perholehto sanoo tiedotteessa.
Perholehto toteaa, että takamatkaa kaikille kuuluvaan arjen hyvinvointiin on otettu tällä hallituskaudella jo aivan liikaa.
Erityisen huolissaan Perholehto on lasten ja nuorten tilanteesta. Suomessa useampi kuin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä. Pelastakaa lapset ry:n julkaiseman Lapsen ääni -tutkimuksen mukaan pienituloisten perheiden lapsista 71 prosenttia on huolissaan tulevaisuudestaan ja 19 prosenttia kokee, että ei saa ruokaa riittävästi ja säännöllisesti kotona.
– Suomessa meni viime vuonna ulosottoon yli 80 000 julkisten sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalveluiden asiakasmaksua enemmän kuin vuotta aiemmin. Se on yli kaksinkertainen määrä 2010-luvun ensimmäisiin vuosiin verrattuna. Nämä luvut kertovat koruttomasti miten vähän köyhyyden poisto näyttää hallituksen vaakakupissa painavan, Perholehto katsoo.
Perholehto peräänkuuluttaa pääministeriltä valppautta politiikan syksyyn.
– Haastattelussaan pääministeri listasi, että tasa-arvo ja päästöjen vähentäminen ovat demokratian, turvallisuuden ja vakauden ohella Suomen menestyksen tekijöitä. Silti hänen hallituksensa riveistä tehdään jatkuvasti avauksia, joilla halutaan vesittää Suomen ilmastopolitiikkaa ja hyökätä vähemmistöjä vastaan. Mitä pääministeri tästä ajattelee, saako tämä meno yhä jatkua?
LUE MYÖS:
Tyrmäys väitteille: Hallitus tekee entistä vaikuttavammin
Kokoomuksen Ville Kaunisto: Suomi on maailman paras, monella mittarilla





