SDP:n mukaan tulevaisuuden lukutaitoa tarvitaan koulutukseen

Merja Mäkisalo-Ropponen sanoo viimeaikaisten kriisien korostaneen ennakoinnin merkitystä.
Merja Mäkisalo-Ropponen. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Merja Mäkisalo-Ropponen. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen sanoo, ettei Suomessa ole hyödynnetty ennakointitietoa riittävästi esimerkiksi varautumissuunnitelmien laatimisessa.

Hänen mukaansa eduskunnan uusi tulevaisuusselonteko vahvistaa strategista ajattelua tulevaisuuden muutoksista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Jotta jokainen voi osallistua kansalaiskeskusteluun tulevaisuuden hyvästä yhteiskunnasta, tarvitaan tulevaisuuslukutaitoa. Se tulisi sisällyttää kaikkeen koulutukseen ja opiskeluun – siitä pitäisi tulla kansalaistaito. Meidän on tärkeää oppia kuvittelemaan erilaisia tulevaisuuksia ja nähdä mahdollisuuksia siellä, missä emme ole niitä ennen nähneet, tulevaisuusvaliokunnan jäsen Merja Mäkisalo-Ropponen sanoi SDP:n ryhmäpuheenvuorossa eduskunnassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mäkisalo-Ropponen totesi erityisesti ilmastonmuutoksen torjumisen korostuvan entistä enemmän. Kestävää yhteiskuntaa edistetään hänen mukaansa tutkimustietoon perustuvalla päätöksenteolla ja kaikkien tahojen mukaan ottamisella ratkaisujen etsimiseen.

– Siirtymä on kuitenkin tehtävä oikeudenmukaisesti, sillä se on edellytys sille, että kansalaiset voivat hyväksyä toimenpiteet ja päätökset. Tärkeää on resilienssin vahvistaminen ja tunne siitä, että olemme yhdessä ja yhtenäinen kansakunta, Mäkisalo-Ropponen totesi.

– Toisaalta olemme osa globaalia maailmaa ja esimerkiksi ilmaston lämpenemisen hidastamisen toimenpiteissä Suomen on oltava edelläkävijä ja tiennäyttäjä, kansanedustaja sanoi.

Yhteisöveron palautuksesta ei saatu SDP:n puheenjohtajalta tivaamallakaan selvää vastausta.
Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtasivat tv-tentissä vuosi ennen eduskuntavaaleja.
Kansanedustajan mukaan tämän hallituksen aikana suunta on kääntynyt, ja palkansaajien ostovoima on vahvistunut merkittävästi.
Mainos