SDP:n Matias Mäkynen: Kokoomus menisi heikoimmassa asemassa olevien kukkarolle

Pääministeripuolueen varapuheenjohtaja on kriittinen leikkauksia kohtaan.
SDP:n 3. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA
SDP:n 3. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

SDP:n varapuheenjohtaja kansanedustaja Matias Mäkynen arvostelee oppositiopuolue kokoomuksen talouspoliittista.

– Kokoomus leikkaisi sosiaaliturvaa sadoilla miljoonilla ja yhteensä kaikesta Sipilän hallituksen tahdissa. Jos leikkausten kohteena eivät ole palvelut, koulutusleikkauksia ei tuolla mittakaavalla vältetä.

– Tuloksena epäoikeudenmukainen näivetyslinja, Matias Mäkynen kirjoittaa Twitterissä.

Hänen mukaansa ”käytännössä kaikkien ekonomistien mukaan valtiontalouden tasapainottamiseksi tarvitaan sekä meno- että tulosopeutusta”.

– Kokoomus menisi vain kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kukkarolle, jotta voi kustantaa veronalennuksensa hyvätuloisimmille äänestäjilleen.

Mäkysen mukaan SDP haluaa talouden tasapainoon ensisijaisesti työllisyydellä ja kasvulla. Hän katsoo, että menoleikkauksiakin tarvitaan, ja myös ”verotuksen tilkitsemistä.”

Noora Fagerström ihmettelee Antti Lindtmanin suunnitelmaa perua hallituksen veronalennus.
Länsi-Uudenmaan aluehallituksen puheenjohtajan mukaan vaikuttajaviestintään ei pitäisi käyttää rahaa palvelujen kustannuksella.
Suomessa on professorin mukaan "itäeurooppalainen oikeuskulttuuri", joka on yksilön sijaan hallinnon puolella.
Mainos