SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle, syyttää sotevaliokunnan ilmapiiriä

Sinuhe Wallinheimon mukaan valiokunnan puheenjohtajalla on peiliin katsomisen paikka.
SDP:n Ville Merinen eduskunnassa 16. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
SDP:n Ville Merinen eduskunnassa 16. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kansanedustaja Ville Merinen (sd.) kertoo Instagramissa jäävänsä sairauslomalle.

– Olen miettinyt kaksi syksyä. Olenko minä viallinen vai oikeassa oleva ihminen, kun en kestä sotevaliokunnan meininkiä, ensimmäisen kauden kansanedustaja, ja terapeutti-Villenä tunnettu Merinen kirjoittaa päivityksessään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän jatkaa tulleensa johtopäätökseen, että ei ole viallinen.

– Ei tuota kuulukaan kestää.

– Sairain työyhteisö missä olen ollut. Lammas katselee sivusta, kun ihmisten katseet menee mykäksi, Merinen kuvailee.

Hän on myös jakanut leikkeen lehtiartikkelista, jonka mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan työilmapiiri oli puheenaihe jo vuosi sitten, eikä tilanne ole helpottunut, vaan päin vastoin pahentunut. Merinen on yksi valiokunnan jäsenistä.

Lisäksi Merinen kertoo, että hänen äitinsä on sairastunut vakavasti.

– En vastaa yhteenkään toimittajan puheluun. Pistän itseni parempaan kuntoon ja sit tavataan taas, Merinen kirjoittaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) on kommentoinut Merisen päivitystä.

– Hyvin surullista ja vakavaa. Näitä valituksia stv:n toiminnasta tulee nyt joka puolueesta. Puheenjohtajalla peiliin katsomisen paikka? Tämä ei voi jatkua näin, Wallinheimo kirjoittaa X:ssä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) toiminnasta ja valiokunnan kireästä tunnelmasta uutisoitiin muun muassa viime vuoden lopulla. Tuolloin Kiuru puolustautui Ilta-Sanomissa sanomalla, että valiokunnassa on esiintynyt ”käytöshäiriöitä”, joihin hän on joutunut puuttumaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Merisen sairauslomasta kertoi ensin Yle.

Ympäristö- ja ilmastoministeri kommentoi kysymystä SDP:n vaatimuksesta.
Kansanedustajan mukaan ydinenergialain kokonaisuudistuksen keskeiset muutokset liittyvät ydinenergiahankkeiden luvitukseen.
Asiaan liittyvät mahdolliset muutokset ratkaistaan puolustusministeriön eri prosessissa valmisteleman esityksen yhteydessä.
Mainos