Savupatsas Moskovassa – suuri voimalaitos syttyi yllättäen tuleen

CHP-16-laitoksen tulipalon pelätään laajenevan entisestään.
CHP-16-voimalaitos Moskovassa. / X
CHP-16-voimalaitos Moskovassa. / X

Moskovassa sijaitsevassa CHP-16-voimalaitoksessa on syttynyt laaja tulipalo, jonka kerrotaan laajenevan.

Turvallisuusjoukkojen väitetään aluksi estäneen pelastuslaitoksen saapumisen alueelle. Palokunta pääsi lopulta perille, mutta laitoksen ympärillä olevat putket ovat vaikeuttaneet sammutuskaluston käyttöä.

Paikallismedian mukaan tulipalon pelätään laajenevan entisestään, sillä voimalaitoksen maanalaisissa tiloissa on suuria öljyvarastoja.

Gazprom-konserniin kuuluvan energiantuotantoyhtiö Mosenergon operoiman lämpövoimalaitoksen teho on 650 megawattia. Se tuottaa sähköä ja kaukolämpöä Moskovan luoteisosiin. Alkuperäiseltä nimeltään Leningrad CHPP -laitoksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1940. Sitä laajennettiin uusilla yksiköillä 1950–1980-luvuilla.

Voimalaitoksessa otettiin käyttöön vuonna 2014 uusi CCGT-420-yksikkö, jonka kaasu- ja höyryturbiinit toimitti saksalainen Siemens-yhtiö. Vanhat turbiinit ja boilerit poistettiin käytöstä vuonna 2016.

Palon syttymissyy ei ole selvillä.

Myra oli Irlannin länsipuolella. Hätäsignaalin syy ei ole tiedossa.
Valdain alueella on OSINT-analyysin mukaan jo yli 50 ilmatorjunta-asemaa.
Moskovassa kilpaillaan vuonna 2030 painonnostossa.
Mainos