Saksan kerrotaan suhtautuvan edelleen nihkeästi taistelupanssarivaunujen lähettämiseen Ukrainalle.
Puolan presidentti Andrzej Duda sanoi keskiviikkona, että maa olisi valmis lähettämään Leopard-vaunuja osana eurooppalaista liittoumaa. Saksalaisvalmisteisten panssarivaunujen toimittaminen edellyttäisi kuitenkin vientilupaa Saksan hallitukselta.
Myös Britannia ilmoitti harkitsevansa Challenger II -panssarivaunujen lähettämistä Ukrainan tueksi. Saksan hallituksen tiedottaja Steffen Hebestreit sanoi, ettei ilmoitus muuta aiemmin muodostettua kantaa.
Nimettömänä pysyvät saksalaiset hallintolähteet sanovat Politicolle, että liittokansleri Olaf Scholzin päätöksen kannalta ratkaisevaa on koordinaatio Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kanssa. Maat ilmoittivat hiljattain toimittavansa ensimmäistä kertaa Ukrainalle Marder- ja Bradley-rynnäkköpanssarivaunuja.
Yhdysvallat ei ole halunnut lähettää Abrams-taistelupanssarivaunuja niiden vaatiman monimutkaisen huollon ja suuren polttoaineenkulutuksen vuoksi. Ukraina on ehdottanut vain muutaman Abramsin lähettämistä, jotta Euroopan kanta saataisiin muutettua samalla.
Saksan parlamentin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Marie-Agnes Strack-Zimmermann on kehottanut liittokansleria harkitsemaan asiaa uudelleen.
– Saksan on vihdoin päätettävä asioista strategisella tavalla eikä vain reagoitava, kun tilanne Ukrainassa heikkenee, Strack-Zimmermann sanoo Politicolle.
Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba uskoo Saksan lähettävän Leopard-panssarivaunuja ennemmin tai myöhemmin.
– Tämä menee aina samalla tavoin: ensiksi he sanovat ”ei”, sitten he puolustavat kiivaasti kantaansa, mutta lopulta sanovatkin ”kyllä”. Yritämme edelleen ymmärtää, miksi Saksan hallitus tekee näin, Dmytro Kuleba totesi.