Verkkouutiset

Saksan liittokansleri Olaf Scholz. DPA/LEHTIKUVA/BRITTA PEDERSEN

Saksalta tukea Ukrainalle – myös Vulcano-ammuksia

Tykistöammusten kantama on jopa 80 kilometriä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksa tukee Ukrainaa toimittamalla varusteita ja aseita, jotka tulevat maan asevoimien ja teollisuuden toimituksina. Ne rahoitetaan liittovaltion turvallisuusvalmiuksien kehittämiseen tarkoitetuista varoista, kertoo Saksan hallitus verkkosivuillaan.

Turvallisuusvalmiuksien kehittämisaloitteen varoja nostettiin yhteensä kahteen miljardiin euroon kuluvalle vuodelle. Lisämäärärahat on tarkoitettu ensisijaisesti Ukrainan tukemiseen. Saksan sotilastarvikkeiden vientiä varten myöntämien yksittäisten lisenssien kokonaisarvo on tällä hetkellä noin 686 miljoonaa euroa.

Saksan hallitus toimittaa Ukrainalle muun muassa yli 250 erittäin tarkkaa 155 mm:n Vulcano-tykistöammusta. Niiden kantomatka on jopa 80 kilometriä. Turvallisuussyistä Saksa ei kerro, milloin näitä ammuksia viedään Ukrainaan.

Listalla on myös muun muassa Stingereitä, panssarintorjunta-aseita, panssarimiinoja, 280 erilaista ajoneuvoa, suuret määrät erilaista aseistusta ja ammuksia sekä Mars-raketinheittimiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)