Verkkouutiset

Saksan pääministeri Olaf Scholzin hallitus aikoo keventää kansalaisuuden ehtoja., LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Saksa kaavailee kevennystä kansalaisuusehtoihin

Tällä hetkellä kansalaisuutta voi hakea kahdeksan vuoden oleskelun jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääminsteri Olaf Scholzin hallitus aikoo helpottaa maahanmuuttajien kansalaisuusehtoja Saksassa, kertoo Deutsche Welle.

Valmistelussa olevan lakiesityksen mukaan esimerkiksi kansalaisuuden aikarajaa laskettaisiin viiteen vuoteen, ja jos maahanmuuttaja on suorittanut ”erityiset integroitumistoimet” laillista oleskelua tarvittaisiin vain kolme vuotta. Saksan sisäministeriön mukaan esityksen sisältö on kuitenkin edelleen valmistelussa, eikä lopullisia ratkaisuja ole tehty.

Maahanmuuttajien Saksassa syntyneet lapset saisivat esityksessä kansalaisuuden automaattisesti, mikäli toinen vanhemmista on oleskellut laillisesti maassa vähintään viisi vuotta. Yli 67-vuotiailta ei myöskään vaadittaisi enää kirjallista kielikoetta, vaan saksan kielen puhetaito riittäisi kansalaisuuteen. Lisäksi esitys mahdollistaisi maahanmuuttajille kaksoiskansalaisuuden, jota tällä hetkellä eivät voi saada kuin EU:n ja Sveitsin kansalaiset.

Oppositiossa olevan Baijerin kristillissosiaalisen unionin (CSU) kansanedustaja Andrea Lindholdzin mukaan lakiesityksen vaarana on, että uudistukset laskevat Saksassa asuvien ulkomaalaisten integroitumisinsentiivejä.

– Saksan passista ei saa tulla roskapaperia, arvioi esitystä puolestaan Saksan kristillisdemokraattisen unionin (CDU) kansanedustaja Thorsten Frei.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)