Kansanedustaja Sakari Puisto. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Sakari Puisto lähtee ehdolle PS:n puheenjohtajaksi

Kansanedustaja on ensimmäinen tunnettu puheenjohtajakisaan ilmoittautunut ehdokas.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto asettuu ehdolle puolueen puheenjohtajaksi.

– Lähden ehdolle puheenjohtajakisaan perussuomalaisten puoluekokouksessa Seinäjoella, Sakari Puisto kertoo Twitterissä.

Puisto on ensimmäisen kauden kansanedustaja Tampereelta, Pirkanmaan vaalipiiristä. Hän työskenteli viime vaalikaudella oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps./sin.) erityisavustajana ennen kuin perussuomalaiset hajosi kahtia. Puisto on väitellyt filosofian tohtoriksi Cambridgen yliopistosta.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ilmoitti viikko sitten, ettei hän asetu enää ehdolle puheenjohtajaksi.

Puisto on ensimmäinen puheenjohtajakisaan ilmoittautunut kansanedustaja. Jo helmikuussa puheenjohtajakisaan ilmoittautui yrittäjä Ossi Tiihonen Lohjalta.

Ennakkosuosikkina pidetty kansanedustaja Riikka Purra kertoi viime viikolla, ettei hän osaa vielä vastata, lähteekö hän puheenjohtajakisaan.

PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kertoi pyytäneensä Purraa tavoittelemaan PS:n puheenjohtajuutta.

Eduskunnan varapuhemies, PS:n 3. varapuheenjohtaja Juho Eerola on kertonut harkitsevansa puheenjohtaja­kisaan lähtöä.

Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) ei aio lähteä puheenjohtajakisaan.

Perussuomalaisten puoluekokous järjestetään elokuun puolivälissä Seinäjoella.

KORJAUS 29.6.2021 klo 13.19: Lisätty juttuun, että Ossi Tiihonen on jo aiemmin ilmoittautunut puheenjohtajakisaan.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)