Verkkouutiset

Taksi ajossa lumisessa maisemassa Suomussalmen Piispajärvellä 22. marraskuuta 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sähkön hinta uhkaa taas nousta – “Edessä hyytävä ajanjakso”

Forecan mukaan joulukuu näyttää ottavan kylmemmän vaihteen päälle.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan Pohjois-Euroopassa on edessä vuodenaikaan nähden hyytävä ajanjakso, kertoo Foreca.

– Kaikki merkit viittaavat nyt siihen, että energiasää on lähiaikoina Euroopan pohjoiskolkassa haastavaa ja pörssisähkön käyttäjiä uhkaavat hintapiikit. Joulukuun ensimmäisenä päivänä julkaistun kuukausiennusteen mukaan kylmä suursäätila voi jatkua viikkoja, Foreca kertoo.

Kotimainen kantaverkkoyhtiö Fingrid on kehottanut varautumaan tulevana talvena kiertäviin sähkökatkoihin, mikäli Pohjois-Euroopassa koetaan selvästi tavanomaista kylmempää säätä ja tuulet tyyntyvät.

Kulunut marraskuu oli Suomessa lämpötilaltaan tavanomainen tai jopa hieman normaalia lämpimämpi, mutta joulukuu näyttää ottavan selvästi kylmemmän vaihteen päälle.

Lämpötilan odotetaan jäävän Pohjois-Euroopassa kahden seuraavan viikon aikana laajalti 1–6 astetta tavanomaista alhaisemmaksi.

Fingridin käyttötoiminnan johtajan Tuomas Rauhalan mukaan ensi viikon pakkanen ei vielä näyttäisi merkittävästi lisäävän riskiä sähkökatkoista.

– Sähköpulaan joutuminen näillä pakkaslukemilla on hyvin epätodennäköistä. Vika tuotannossa tai sähkön tuonnissa voi toki muuttaa tilannetta nopeasti, Rauhala sanoo Taloussanomille.

Energiayhtiö Vattenfallin asiantuntijan Peter Strandbergin mukaan jatkossa sähkökatkojen riski suurenee. Tilanne muuttuu heikommaksi ensi viikon lopulla, kun Ruotsin suurin ydinreaktori Oskarshamn 3 joudutaan sulkemaan yhdeksäksi päiväksi korjaustöiden takia.

– Ensi viikon loppupuolella sekä seuraavalla viikolla sähkön spot-hinta voi olla aika kovalla tasolla, mutta kukaan ei osaa antaa tarkkaa ennustetta, Strandberg sanoo.

 

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS