Sää on lämpenemässä viikonlopun ja ensi viikon aikana, Foreca kertoo. Ensi viikon loppupuolella voidaan tämän hetken ennusteen mukaan mitata paikoin jopa noin 30 asteen lämpötiloja.
– Sää ei ole ensi viikolla täysin sateetonta, mutta sateet jäävät hyvin vähäisiksi ja paikallisiksi, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne blogissa.
– Muutos säässä johtuu siitä, että tähän asti Britteinsaarten ja Norjan länsipuolen tienoilla ollut korkeapaine vahvistuu ja liikkuu idemmäksi myös Suomen ylle. Korkeapaine tuo mukanaan lämpimän ilman ja samalla estää viileän ilman virtaamisen meille, Rinne jatkaa.
Vielä ennen viikonloppua on kuitenkin odotettavissa paikoin sateita ja vähän viileämpiä hetkiä.
Keskiviikkona maan etelä- ja länsiosassa on varsin aurinkoista, maan itä- ja keskiosassa sekä pohjoisessa on puolestaan pilvisempää. Maan itäosassa tulee jokunen sadekuuro, Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa sadekuuroja tulee runsaammin. Etenkin Käsivarren Lapissa voi vesisateen mukana paikoin sataa myös räntää.
Torstaina laaja ja hajanainen sadealue liikkuu Suomen yli itään.
– Sateita tulee suuressa osassa maata. Lämpötila jää sateiden takia viileäksi, laajalti 7–14 asteeseen. Sateessa on yleisesti vain noin 11 astetta, Rinne kertoo.
Perjantaina päivällä sää on enimmäkseen poutainen. Maan etelä- ja keskiosassa pilvisyys vaihtelee alueittain, aurinkoisinta on etelässä ja lännessä. Pohjoisessa on laajalti pilvistä.
Päivälämpötila on perjantaina etelässä enimmäkseen 14–17 astetta, maan keskiosassa 11–15 astetta ja pohjoisessa enimmäkseen 6–10 astetta, pilvipeitteen rakoillessa paikallisesti vähän yli 10 astetta.
Viikonloppuna käänne säässä, ensi viikolla näkyvissä kesän ensimmäinen laajempi hellejakso: ”Jopa 30 asteen lämpötilat ovat paikoin mahdollisia” – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/iKXng7XTMN #forecasuomi #sää #helle #halla #yöpakkanen #kesä
— Foreca Suomi (@forecasuomi) June 7, 2023