Säähän muutos alkavalla viikolla

Sunnuntaista povataan koleaa ja osin sateista.
Suomeen rysähtää sunnuntaiksi kolea syyssää. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Suomeen rysähtää sunnuntaiksi kolea syyssää. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sunnuntaita joudutaan viettämään kolealta tuntuvassa syyssäässä, mutta alkavalla viikolla säähän povataan käännettä lämpimään, kertoo Foreca.

Lauantain aikana pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on voimistunut maan etelä- ja keskiosissa. Samaan aikaan Lappiin on virrannut kylmempää ilmaa pohjoistuulen mukana. Päivälämpötilat ovat pysytelleet maan etelä- ja keskiosissa 11-18 celsiusasteessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 8–13 asteessa ja Lapissa 5–10 asteessa.

Sunnuntaina lempeän lämpimästä säästä on kuitenkin turha haaveilla, sillä puuskainen pohjoisen ja luoteen välinen tuuli levittää viileää ilmaa etelään asti.

Maan länsi- ja eteläosassa lämpötila nousee vain 10–16 asteeseen, Oulu-Lappeenranta -linjan pohjoispuolella vain 3-9 asteeseen.

Tämän lisäksi maan itäosassa on odotettavissa sateita, ja kova tuuli lisää koleuden tuntua.

Lämmön ystävien ei kuitenkaan ole syytä heittää kirvestä kaivoon, sillä alkuviikko tuo helpotusta viileään säähän.

Jo alkuviikosta Suomeen virtaa jälleen lämpimämpää ilmaa lounaasta ja sää poutaantuu. Viikon edetessä kaikista viilein ilmamassa väistyy myös Lapista.

Ilmatieteen laitos kuitenkin ennustaa, että loppuviikkoa kohden sää muuttuu jälleen epävakaiseksi.

Alkavalle viikolle on luvassa niin aurinkoa kuin sateitakin.
Mainos