Sää pakastuu viikonloppuna

Kuluvan viikon arkipäivinä etelässä voidaan mitata jopa viisi lämpöastetta.
Pakkassäätä Helsingissä. Kuva on vuodenvaihteesta. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Pakkassäätä Helsingissä. Kuva on vuodenvaihteesta. / LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Tämän viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen mukaan Suomessa 4–6 astetta tavanomaista lauhempi. Korkeimmillaan lämpötilat ovat ennusteen mukaan tiistaina ja keskiviikkona, jolloin etelässä voi olla paikallisesti jopa 5 lämpöastetta.

Etelän sateet tulevat perjantaihin asti enimmäkseen vetenä, maan keskiosassa olomuoto vaihtelee, mutta painottuu vetiseen sateeseen. Pohjoisessa vettä voi olla sateissa ajoittain mukana, mutta enimmäkseen sade tulee pohjoisessa lumena.

Viikonloppuna sää sen sijaan pakastuu. Ensi viikon alussa pakkaset voisivat olla paikoin jopa kireitä.

– Suuressa osassa maata on ennusteen mukaan ensi viikon alkupuolella pilvistä, mutta jos pilvipeite repeilee sopivasti, etelässä öisin paikallisesti jopa 15–20 pakkasasteen lukemat voisivat olla mahdollisia. Lapissa puolestaan voisi olla yli 30 pakkasastetta. Mikäli kuitenkin pilvipeite pysyy tiiviinä, kylmimmät lukemat voivat jäädä 10–15 astetta lauhemmiksi, sanoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Mainos