Sää lauhtuu, ensi viikolla jopa 5 astetta

Maanantaina kehotetaan varautumaan liukkaisiin teihin.
Jalankulkija jäisellä jalkakäytävällä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Jalankulkija jäisellä jalkakäytävällä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sää lauhtuu tulevalla viikolla ja lämpötila voi nousta lähelle 5 astetta eri puolilla maata.

Maanantain vastaisena yönä lämpötila nousee koko maassa plussa puolelle, kertoo Ilmatieteen laitoksen ennuste.

Sää tulee lauhtumaan alkuviikosta. Maan pohjoisosissa voi esiintyä tuulia.

Maanantaina päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosissa kolmen ja neljän asteen tuntumassa. Myös Pohjois-Lapissa lämpötila voi nousta kolmeen asteeseen. Koko maassa on pääasiassa poutaa ja paikoin aurinkoista.

Maanantaina erityisesti maan etelä- ja keskiosissa tulee varautua liukkaisiin teihin.

Tiistaina lämpötilojen ennustetaan laskevan hieman, mutta lähes koko maassa lämpötilat pysyvät plussan puolella. Pohjois-Lapissa lämpötila voi pudota pakkaselle ja esiintyä lumisateita.

Poikkeuksellisen voimakas El Niño saattaa nostaa elintarvikkeiden hintoja.
Sää jatkuu epävakaisena pitkälle ensi viikkoon.
Seuraavaa yhtä syvää pimennystä odotetaan saadaan odottaa vuoteen 2036 asti.
Mainos