S-ryhmän asiakkaiden tapa kerätä bonusta on muuttunut nopeasti. Puhelimessa oleva S-etukortti on noussut toiseksi yleisimmäksi tavaksi kerryttää bonusta ja ohittanut maksukortin sirun.
Jo noin joka viides bonustapahtuma kirjataan puhelimella. Yleisempää on enää bonuksen kerryttäminen maksukortin lähimaksun yhteydessä.
S-ryhmän datan mukaan mobiilin S-etukortin käyttöönotto kasvattaa asiakkaan bonusostoja keskimäärin 50 eurolla kuukaudessa. Yhtiön mukaan syynä on se, että Bonus tulee puhelimella talteen aiempaa useammasta ostoksesta.
– Puhelimella maksaessa S-etukorttia ei tarvitse erikseen muistaa näyttää kassalla, vaan maksupääte lukee sen puhelimesta automaattisesti, SOK:n asiakkuusjohtaja Hanna Kiraly sanoo tiedotteessa.
Nuoret siirtyneet nopeimmin puhelimeen
Noin 60 prosenttia 18–24-vuotiaista S-ryhmän asiakkaista on lisännyt S-etukortin puhelimeensa. Tässä ikäryhmässä bonusostokertojen määrä voi yhtiön mukaan jopa kaksinkertaistua käyttöönoton jälkeen.
Määrällisesti eniten aktiivisia mobiilibonustelijoita on 25–34-vuotiaissa.
Puhelimen käytössä näkyy myös paikallisia eroja. Lappeenrannan yliopistokampuksella sijaitsevassa Sale Skinnarilassa yli 60 prosenttia bonustapahtumista tehdään mobiilisti. Lähellä samaa tasoa ollaan Perämiehenkadun ja Verkkosaaren Alepoissa Helsingissä.
S-ryhmä arvioi ”mobiilibonustelun” yleistyvän edelleen. Bonuksen kerryttäminen puhelimella ei kuitenkaan vielä onnistu ABC:n mittarikentällä eikä S-ryhmän Hesburgereissa. Applen Lompakossa oleva S-etukortti ei ole käytössä myöskään S-ryhmän bonuskumppaneilla.
LUE MYÖS:
Näkökulma: Digitalisaation piti helpottaa elämää – miksi kaikkeen tarvitaan sovellus?