Lennokki tarkkaili taistelukenttää Pokrovskin lähellä. / X

Rynnäkkö etulinjassa, 90 sotilaan hyökkäys hyytyi

Sankka sumu on häirinnyt droonien toimintaa rintaman kuumimmassa kohdassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taistelut ovat jatkuneet kiivaina eri puolilla Ukrainan pitkää rintamalinjaa. Venäläisjoukot ovat hyökänneet viime päivinä Donetskin alueella sijaitsevan Pokrovskin kaupungin lähialueella, mutta eivät ole päässeet etenemään.

Sotatilannetta seuraava ISW-tutkimuslaitos nostaa esiin ukrainalaisen kranaatinheitinyksikön komentajan arvion, jonka mukaan molempien osapuolten joukkoja on sekaisin kaupungin pohjoisosissa.

Modernin sodankäynnin luonteen vuoksi rintamalinjat eivät ole monin paikoin yhtä selkeitä kuin aiemmin. Droonien luoma ”tappovyöhyke” luo syvän harmaan alueen, jossa varsinainen hallinta jää häilyväksi.

Tiheän sumun ja rajoitetun näkyvyyden arvioidaan tosin häirinneen droonien toimintaa viime päivinä. Venäjä on pystynyt lisäämään olosuhteiden turvin pienten jalkaväkiryhmien soluttautumishyökkäyksiä.

Ukrainan kannalta etuna on, että huolto- ja evakuointitehtävät ovat aiempaa helpompia. Etulinjan rotaatioita pystytään myös toteuttamaan.

Venäjän kerrotaan etenevän Ukrainan asemia kohti pääosin 1–3 sotilaan ryhmissä ja käyttävän mönkijöitä etulinjaan pääasemiseksi. Panssariajoneuvoja on nähty vain vähäinen määrä joulukuun jälkeen.

Suurempiakin yhteenottoja on käyty. Ukrainan asevoimat kertoo pysäyttäneensä viimeisen viikon aikana Pokrovskin lähellä tehdyn hyökkäyksen, johon lähti neljä jalkaväkijoukkuetta eli noin 90 miestä. Lähes kaikkien venäläissotilaiden kerrotaan kaatuneen tai haavoittuneen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)