Kun rauhan aika Euroopassa on ohi ja Venäjä käy raakaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan, on Ruotsin sotilastiedustelussa ja puolustustutkimuksen eri tehtävissä vuosikymmeniä työskennelleen Jan Leijonhielmin mukaan perusteltua kysyä, olisiko tämä kehitys pitänyt kyetä ennakoimaan.
Hänen vastauksensa on, että kyllä siihen kyettiinkin.
– Tällä en tarkoita päätöstä hyökätä Ukrainaan, sillä sen ennakoimiseksi olisi tarvittu lähteitä Vladimir Putinin lähipiiristä. Mutta riski, että Venäjän kehitys Putinin kaltaisen itsevaltiaan johdolla saattaa johtaa aseellisiin hyökkäyksiin muita maita vastaan, oli ilmeinen jo varhain. Valitettavasti varoitus kaikui kuuroille korville, Leijonhielm kirjoittaa Dagens Nyheterissä.
Ensimmäiset merkit siitä, että Venäjä oli menossa huolestuttavaan suuntaan, olivat hänen mukaansa nähtävissä jo vuonna 2000, kun presidentiksi valittu (Vladimir) Putin julisti virkaanastujaispuheessaan pyrkivänsä palauttamaan maansa vaikutusvallan ”lähialueilla” eli maissa, jotka olivat onnistuneet vapautumaan Kremlin kuristusotteesta Neuvostoliiton vuonna 1991 tapahtuneen romahduksen myötä.
Venäjän kasvavasta uhasta varoittivat Leijonhielmin mukaan sekä Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitos FOI että sotilastiedusteluviranomainen Must. Moskovassa tämä leimattiin todisteeksi länsimaissa vallitsevasta russofobisesta ilmapiiristä, mutta samaan aikaan Putinia lähellä ollut venäläispoliitikko Sergei Markov totesi maansa olevan valmis kulkemaan juuri FOI:n ja Mustin varoittamaa tietä.
– Aihetta käsitelleet kertomukset esiteltiin joka toinen vuosi valtiopäivien ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnille, puolustuskomitealle ja ministereille. Kaikissa raporteissa oli pohjimmiltaan sama viesti: Venäjä on jatkossakin aggressiivinen ja arvaamaton toimija, jonka sotilaalliset voimavarat kasvavat. Kukaan ei kiistänyt analyysia, mutta mitään havaittavaa reaktiota ei ollut, vaan Ruotsin aseistariisuntaa jatkettiin, hän sanoo.
Yhä selvempiä varoitusmerkkejä olivat hänen mukaansa Viroon kohdistunut kyberhyökkäys vuonna 2007, Georgian sota 2008, Krimin miehitys 2014 ja myöhemmin samana vuonna alkaneet sotatoimet Itä-Ukrainassa.
– On useita syitä siihen, miksi varoituksia ei otettu huomioon. Puolustusbudjettiin suhtauduttiin pysyvänä lypsylehmänä, joten poliittinen haluttomuus käyttää jälleen merkittäviä summia puolustukseen, oli hyvin suurta, hän toteaa.
Todellisuudessa mikään puolue tai tietty poliittinen kokoonpano ei hänen mukaansa ole oikea taho arvioimaan turvallisuuspoliittisia tai sotilaallisia uhkia. Ruotsin sosiaalidemokraattien pitkään jatkunutta kielteistä asennetta maan Nato-jäsenyyttä kohtaan hän pitää hyvänä esimerkkinä tästä.
