Ruotsin miljoona-alueen johto joudutaan ehkä valitsemaan arvalla

Neuvottelut ajautuivat Tukholmassa umpisolmuun.
Tukholman aluehallinto on ajautunut poliittiseen umpikujaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Tukholman aluehallinto on ajautunut poliittiseen umpikujaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tukholman aluehallituksen puheenjohtaja voidaan joutua valitsemaan arvalla, elleivät puolueet pääse vallanjaosta sopuun tiistaihin mennessä. Neuvottelut aluehallituksen muodostamisesta ovat kuitenkin ajautuneet umpikujaan, Svenska Dagbladet uutisoi.

Yli kahden miljoonan asukkaan Tukholman alue (Region Stockholm) on suurin Ruotsin 21 alueesta. Ruotsissa aluehallinto vastaa muun muassa terveydenhuollosta, seudullisesta joukkoliikenteestä ja aluesuunnittelusta. Alueilla on verotusoikeus, ja aluevaltuustot valitaan valtiopäivävaalien yhteydessä. Valtuusto valitsee vaalien jälkeen aluehallituksen sekä esitykset valmistelevat johtavat poliitikot, eli alueneuvokset.

Tukholman aluetta hallitsi edellisellä vaalikaudella sosiaalidemokraateista, ympäristöpuolueesta ja keskustasta koostuva punavihreä koalitio, jota vasemmistopuolue tuki valtuuston oppositiosta. Puolueet säilyttivät enemmistönsä syyskuun vaaleissa, mutta sosiaalidemokraatit ja keskusta ovat vaalien jälkeen pyrkineet muodostamaan uuden valtakoalition ilman vasemmistopuoluetta.

Sosiaalidemokraatit ovat kosiskelleet uusiksi yhteistyökumppaneiksi porvarileiriin kuuluvia kristillisdemokraatteja ja liberaaleja, SvD:n mukaan muun muassa lupaamalla KD:lle painavan sosiaali-ja terveyslautakunnan puheenjohtajuuden.

Neuvottelut uuden koalition muodostamisesta kariutuivat kuitenkin aikaisemmin lokakuussa, eikä pattitilanteeseen ole toistaiseksi löydetty ratkaisua. Vasemmistopuolue vaatii pääsyä aluehallinnon johtopaikoille, ja keskusta taas vasemmistopuolueen sulkemista vallan ulkopuolelle.

Nimenomaan keskusta on SvD:n mukaan neuvottelujen kuninkaantekijä, sillä ilman puolueen osallistumista niin punavihreiltä kuin oikeistoltakin puuttuu enemmistö. Puolue ei kuitenkaan ole innostunut yhteistyöstä oikeiston kanssa, sillä porvarienemmistö olisi myös riippuvainen Ruotsidemokraattien tuesta.

Aluevaltuuston puheenjohtajisto ja aluehallitus valitaan tiistaina, eikä laki salli valinnan lykkäämistä tai uusien vaalien järjestämistä. Mikäli keskusta, vasemmistopuolue ja Ruotsidemokraatit pidättäytyvät äänestämästä aluehallituksen puheenjohtajaa valittaessa, saavat sosiaalidemokraattien Aida Hadzialic ja maltillisen kokoomuksen Axel Conradi kumpikin 53 ääntä. Tässä tapauksessa Pohjoismaiden väkirikkaimman alueen merkittävin poliittinen luottamushenkilö valitaan arvalla.

Miestä uhkaa syyte muun muassa terrorismirikoksista.
Tehtävänä on Kaakkois-Puolan Rzeszówin logistiikkakeskuksen suojaaminen.
Mainos