Verkkouutiset

Ruotsin kruunun heikko vaihtokurssi ei juuri vaikuta tehtäviin ulkomaanmatkoihin, LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ruotsin kruunun arvo on laskenut – euromatkaajille hyviä uutisia

Ruotsin kruunun kurssi suhteessa euroon on laskenut ennätysalhaiselle tasolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin kruunu on heikentynyt lähes pohjalukemiin euroon nähden. Euroalueelta ruotsiin matkaajat voivat laskea kaikkiin hintoihin noin 10 prosentin alennuksen.

Yhden euron valuuttakurssi oli tiistaina 11,62 kruunua. Alimmillaan kurssi on Svenska dagbladet –lehden mukaan ollut 11,64. Valuutan huono kurssi tai yleisen hintatason nousu ei kyselytutkimusten mukaan kuitenkaan suuremmin vaikuta kesämatkustamiseen.

Ruotsalaislehden mukaan kolmasosa sanoo, ettei epävarma taloustilanne vaikuta kesälomamatkoihin. Yli puolet vastanneista kertoo sopeutuvansa taloustilanteeseen muuten ja vain joka kymmenes on valmis luopumaan ulkomaanlomasta kokonaan.

Vaikka moni ruotsalainen suuntaa lomamatkansa eurooppalaisiin kohteisiin, matkustaa moni lomailija vielä verrattain edullisiin maihin. Bulgaria, Albania ja Montenegro ovat matkanjärjestäjien mukaan suosittuja kohdemaita tulevana kesänä. Vaikka Turkissa hinnat ovat kohonneet rajusti, on maassa Ruotsiin nähden edelleen edullista lomailla.

SEB:n ekonomisti Robert Bergqvist listasi perjantaisessa twiitissään mahdollisia syitä kruunun heikentyneeseen kurssiin. Ekonomistin mukaan Riksbankille myönnetty oikeus myydä kruunuja markkinoilla inflaation tasaamiseksi on vaikuttanut valuutan arvoon.

Suomalaisturisteille tilanne on kuitenkin mieluisa. Verkkouutiset uutisoi aiemmin, että yli puolet suomalaisista kokevat hintatasonnousun vaikuttavan lomasuunnitelmiin. Etenkin lapsiperheille hintatasolla on merkitystä. Heikentyneen Ruotsin kruunun myötä kesämatkailu naapurimaassa saattaa kiinnostaa aiempaa enemmän.

LUE MYÖS:

Suuri osa suomalaisista suuntaa kesäksi mökille | Verkkouutiset

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)