Verkkouutiset

Metsäkone siirtää kaadettuja puita Kakonsalossa Sulkavalla. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Ruotsi torppasi EU:n metsäasetuksen – ”Miksi Suomi tulkitsi eri tavalla?”

Kansanedustajan mukaan hallituksen EU-vaikuttaminen herättää isoja kysymyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén ihmettelee Suomen ja Ruotsin erilaisia vastauksia Euroopan komission luonnon ennallistamista koskevaan asetukseen.

Ruotsi teki asetuksesta niin sanotun toissijaisuushuomautuksen, jota voidaan käyttää, jos kansallisesti katsotaan, että säädösehdotuksen tavoitteet voidaan saavuttaa kansallisesti paremmin kuin EU:n tasolla.

Vaikka Suomella ja Ruotsilla on hyvin samankaltainen luonto, Suomi ei tehnyt vastaavaa huomautusta komission esityksen toissijaisuudesta.

– Valtioneuvosto lienee siis kesällä tietoisesti linjannut, että Suomi ei tee tässä asiassa toissijaisuushuomautusta. Tässä kiinnostaa siis, miksi Suomi tulkitsi asiaa eri tavalla kuin Ruotsi, Sirén toteaa Twitterissä.

EU:n tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta. Luonnon ennallistaminen tarkoittaa esimerkiksi soiden palauttamista luonnontilaan. EU-komission tekemän esityksen perusteella Suomen tulisi parantaa luonnon tilaa arviolta 1,2 miljoonalla hehtaarilla vuoteen 2030 mennessä.

Kansanedustaja Sirénin mukaan esityksen tavoitteet ovat hyviä, mutta siihen liittyy Suomen kannalta myös suuria huolia. Esityksen on arvioitu aiheuttavan lähes miljardin kustannukset.

– Esitykseen myös liittyy paljon epävarmuutta, puutteellisia vaikutusarviointeja, merkittäviä tietopuutteita ja riskejä. Hyvät tavoitteet eivät saisi kääntyä tarkoitustaan vastaan.

– Tässä tullaan Suomen EU-vaikuttamiseen. Tämä ei ole ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun hallituksen EU-vaikuttaminen herättää isoja kysymyksiä, Sirén muistuttaa.

Asia nousi esiin torstaina eduskunnan suullisella kyselytunnilla, kun oppositio kysyi Suomen vaikuttamisesta komission asetukseen.

– Tänään [torstaina] eduskunnan täysistunnossa hallitus vakuutti usealla suulla, että he ovat tehneet asiassa kaiken mahdollisen vaikuttaakseen Suomen edun mukaisesti EU:ssa. Jos näin kerran on, niin eikö keinoihin olisi pitänyt kuulua myös toissijaisuusmenettely, Sirén kysyy.

LUE MYÖS:
Henna Virkkunen HS:lle: Metsäkysymykset pitää saada ratkaista kansallisesti

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)