Risto E.J. Penttilän teos on oivallinen teos edustustojemme käyttöön ja lahjaksi täällä käyville englantia ymmärtäville. Saman tapaisten tietoteosten tekijänä kunnostautui myös edesmennyt historian professori Matti Klinge. Penttilä selviää tehtävästä alle 170 väljästi ladotun sivun turvin. Ote on rento. Teos sisältää mainioita anekdootteja sekä liukkaita lausahduksia maamme historian käänteistä.
Karkeasti mitattuna Suomen tarina koostuu 600 vuodesta Ruotsin vallan alla, sadasta vuodesta Venäjän autonomisena osana sekä sadasta vuodesta itsenäisenä valtiona. Neljäs aikakausi alkoi, kun Venäjä ryhtyi tuhoamaan Ukrainaa: erkaannuimme idästä, liittouduimme lähteen, Natoon.
Noita vuosisatojen epätarkkuudella luonnehdittuja jaksoja tulee sietää hyvin yleisluonteisina toteamuksina, vaikka kirja sivuuttaa liian kohteliain sanakääntein Suomen aseman Ruotsin syrjäisenä siirtomaana. Venäjän vallan alaisuudessa teos muistaa mainita vähemmän miellyttävät venäläistämistoimet. Vuoden 1918 veriset yhteenotot mainitaan kuvaten sodasta käytössä olevat useat nimet. Tänäänkin niillä ilmaistaan keskustelijan lähtökohtia.
Historiaa kerratessaan Penttilä tulee luonnehtineeksi Suomen vaiheita sanakääntein, joiden sopisi tulla suomenkielistenkin luettaviksi. Käännös ei olisi kovinkaan suuri urakka, kun kyseessä on todella pähkinän kuoreen tiivistetty kertaus suurempia tärkeilemättä ja selittelemättä.
Esimerkiksi suomettumisen – joka sananselittäjiltä vie usein kokonaisen kirjan verran – kirjoittaja suorittaa noin 30 rivillä. Sävy on diplomaattinen, ei noloa menneisyyttämme kertaava, mikä ei olisikaan kannaltamme kovin ylentävää.
Supervaltajohtajien vapauttavat neljä ja kuusi sanaa
Vuonna 1956 tasavallan presidentiksi yhden äänen turvin valittu Urho Kekkonen joutui turvautumaan Neuvostoliiton tukeen pysyäkseen vallassa ja tullakseen valituksi aina uudelleen. Kun presidentinvaalien aika kuutta vuotta myöhemmin koitti, Kekkonen teki valtiovierailun USA:han. Neuvostoliitto näpäytti kesken matkaa, jolloin puhkesi ns. noottikriisi, joka kaiketi ei tullut presidentillemme yllätyksenä, kuten ei sekään, että hänet valittiin uudelle kaudelle.
Penttilä luettelee teorioita, jotka selittävät syitä keskellä ns. kylmää sotaa saamallemme nootille.
Moskovan kova linja halusi rankaista Kekkosta tämä USA-vierailusta ja auttaa hänen uudelleen valintaansa, ja kolmanneksi: Kekkonen oli itse juoninut prosessin omaksi edukseen.
Hivuttautuminen frustroivasta Molotov–Ribbentrop -sopimuksesta, puna-armeijan hyökkäyksestä kohti rajoitettua itsenäisyyttä ja rauhan aikaa herättää yhä kysymyksen: ”Miten ihmeessä?” Vaikka taannehtivasti sanellut sotasyyllisyystuomiot yhä kaivertavat, silti kaiken muunkin jälkeen kirjaan voisi painattaa kookkain kirjasimin presidentti Mauno Koiviston määrittelemän suomen tavoitteen ytimen: ”selviytyminen”.
Penttilä siteeraa maailman kahden superjohtajan Suomea koskevia lausumia. Kaksi auktoriteettia antoi meille rohkeutta. Yhdysvaltain presidentti Roland Reaganin neljä sanaa vuonna 1988: ”America respects Finland’s neutrality”. Vuotta myöhemmin Neuvostoliiton päämies Mihail Gorbatshov julisti Helsingissä: ”Finland is a neutral Nordic country”. Näin ulkopoliittiset kiristyssiteet katkesivat, kunnes suurvaltojen käyttäytyminen on siirtynyt arvaamattomuuden aikaan.
Mistä olemme ylpeitä?
En tiedä, kuka seuraavan näkökulman on keksinyt, mutta vinha humoristinen perä liittyy seuraavaan huomioon: ”Me suomalaiset olemme hyviä kaikessa sellaisessa, joka edellyttää kypärän käyttöä”. Se tulee todistetuksi, kun kerrataan saavutuksemme ralliautoilussa, sodankäynnissä, rauhanturvaamisessa, jääkiekossa, mäkihypyssä, miksei vaikkapa viisaassa pyöräilyssä.
Suomen historian kertaukseen liittyy aina meille tiettyjen aiheiden kanonisointi. Kulttuuri on meidän mieleemme – etenkin omamme – siinä määrin, että suomalaisen taiteen liturginen kertaus aiheuttaa itsekritiikittömän kröhinän. Meidän designimme korostaminen, Sibeliuksen universaalin merkityksen ja vaikkapa talvisodan ylistäminen ehkä myyvät, kun uutta ei keksitä.
Nolojakin tilanteita on, eikä Penttilä englannin kieltä ymmärtäviä niiltä pelasta. Kun vuonna 1975 koitti Urho Kekkosen suuri hetki ja Helsingin ETYK, juhlan kunniaksi tarjottiin suomalaista kuplivaa rypälejuomaa nimeltä Elysee, joku mumisi hiljaa: ”Has this champagne gone bad”. Saattaa olla, että parahdus kuului ranskalaisten suunnasta.
Seuraavaan painokseen täsmennyksiä
Jos kirjaa lavennetaan, Alvar Aaltoa koskevan ylistystekstin yhteyteen suosittelen varoitustekstiä. Se koskisi hänen 3-jalkaista helposti pinottavaa tuolia, ns. tappojakkaraa. Sekä ohje arkkitehdeille: kun valitset marmoria ulkoverhoiluun Suomen olosuhteissa, harkitse. Lisäksi: kun mietit konserttisalin akustisia ratkaisuja: käytä asiantuntijoita.
Ja liittyen vuoden 1956 presidentin valeihin kirja voisi sisältää underground- ja käsitetaiteilija Jan Olof Mallanderin singlen Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Siinä on dokumentoituna vaaliprosessin huipennus: ääntenlaskenta alusta loppuun.
Risto E. J. Penttilä: The History of Finland in s Nutshell. Otava 2026.