Venäläisvalmisteinen Sputnik-koronarokote on ”lupaava”, ja saattaa saapua Ruotsin jo kesällä. Näin sanoo maan rokotekoordinaattori Richard Bergström Aftonbladetin haastattelussa.
Euroopan lääkevirasto EMA on aloittanut Sputnik-rokotteen arvioinnin. Mikäli virasto myöntää rokotteelle myyntiluvan, saattavat ensimmäiset rokote-erät saapua Ruotsiin jo kesäkuussa, Bergström uskoo.
– Olen jo keskustellut Sputnikin kanssa hinnoista ja ehdoista. On mahdollista, että heidän kanssaan solmitaan EU-sopimus, tai sitten yksittäiset valtiot tekevät sopimuksia, mutta se jää nähtäväksi, hän sanoo.
– Aikaisintaan rokote hyväksytään toukokuussa, mutta olemme keskustelleet Sputnikia valmistavan yhtiön kanssa ja he voivat periaatteessa toimittaa kesäkuussa 200 000 annosta.
Bergströmin mukaan on siis täysin mahdollista, että rokotetta annetaan ruotsalaisille jo kesällä. Hän ei usko ihmisten vierastavan venäläistä rokotetta.
– Ei, en ole ajatellut sitä. Miksi se olisi vaikeaa?
– Jos näin olisi, on meidän tiedotettava asiasta hyvin ja oltava erittäin avoimia, Bergström sanoo.
Sputnik-rokotteen suojavaikutus on arvioitu vahvaksi.