Robottilemmikit kehittyvät kovaa vauhtia. Kuvassa robottikoira Helsingin SeD-Day -konferenssissa helmikuussa 2023. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Robottikoira voi mullistaa lemmikkien markkinat

Tekoälyä hyödyntävä robottikoira saapuu markkinoille lokakuussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiinalaisen start up -yritys Hengbotin suunnittelema Sirius-robottikoira on mullistamassa lemmikkimarkkinat, kertoo Telegraph.

Lokakuussa markkinoille saapuva Sirius hyödyntää tekoälyä. Tähän mennessä 700 ihmistä on tehnyt ennakkotilauksen Siriuksesta. Sen hinta on tällä hetkellä 500 puntaa.

Se kykenee tunnistamaan omistajansa ja oppimaan uusia temppuja. Robottikoiraa voi kouluttaa, sillä ajan myötä se oppii yhdistämään käyttäjänsä eleet äänikomentoihin.

Mitä enemmän robottikoira ja sen omistaja viettävät aikaa yhdessä, sitä enemmän Sirius oppii vuorovaikutuksessa omistajansa mieltymyksistä ja tottumuksista, yhtiöstä kerrotaan. Vähitellen se alkaa muokata omaa käytöstään vastaamaan omistajansa toiveita.

Hengbotin työntekijät ovat päässeet jo kokeilemaan Siriuksen kanssa elämistä.

– Se tuntuu olevan jotakin älykkään avustajan ja uteliaan pienen lemmikin väliltä, sanoo yksi kehittäjistä.

Hengbotin työntekijät uskovat, että robottilemmikeistä tulee tulevaisuudessa tavallinen ilmiö. Ne sopivat esimerkiksi ihmiselle, jolla on kiireinen aikataulu, eläinallergia tai rajoitettu tila kodissaan, yrityksestä arvioidaan.

Siriuksen ostava kuluttaja voi valita robottikoiransa persoonallisuuden lataamalla äänipaketteja, vaihtaa luonnetta ja mielialoja vastaamaan jotakin tiettyä koirarotua.

Myös ulkonäköä voi muokata 3D-tulostettavilla osilla. Lisäksi robottikoira kykenee liikkumaan oikean koiran kaltaisesti – esimerkiksi hyppimään ja venyttelemään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)